Ranskan uuden hallituksen muodostaminen on odotetusti ollut vaikeaa.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron hylkäsi maanantaina sen mahdollisuuden, että hän nimittäisi maahan vasemmistohallituksen.
Vasemmistopuolueet voittivat taannoiset vaalit, mutta ne eivät saaneet riittävästi paikkoja enemmistöhallituksen muodostamiseen.
Macronin mukaan vasemmistohallitus kaadettaisiin välittömästi luottamuslauseäänestyksessä, joten se toisi maahan vain epävakautta.
– On minun vastuullani, ettei maata heikennetä ja päätöksentekoa estetä, Macron sanoi lausunnossaan.
Macronin mukaan uusi neuvottelukierros hallituksen muodostamiseksi alkaa tiistaina.
Neuvotteluja uudesta hallituksesta on käyty heinäkuun parlamenttivaaleista lähtien. Uuden hallituksen nimeämisellä alkaa olla pikku hiljaa kiire, sillä muun muassa ensi vuoden budjetti pitäisi saada kokoon runsaan kuukauden sisällä.
Katso myös: Ranskassa vasemmisto on vaalivoittaja – edessä on vaikea hallituksen muodostaminen.
3:01