Madonna puolustaa kohuissa ryvettynyttä Michael Jacksonia: "Ihmiset ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan"

madonna ja jacko
Madonna ja Michael Jackson vuonna 1991.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 14.05.2019 14:11
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Popin kuningatar on antanut tukensa edesmenneelle popin kuninkaalle.

Popin suurimpiin tähtiin lukeutuva Madonna avasi suunsa koskien Michael Jacksonin ympärillä vellovia syytöksiä.

Jackson on ollut viime aikoina kohujen keskellä, kun hänestä tehty Leaving Neverland -dokumentti syytti Jacksonia lasten hyväksikäytöstä. Jackson oli hyväksikäyttösyytösten johdosta myös oikeuden edessä 2000-luvun alkupuolella, mutta hänet todettiin syyttömäksi. Jackson kuoli vuonna 2009.

Madonnalta kysyttiin Jacksoniin ja Leaving Neverland -dokumenttiin liittyen Vogue-lehden brittiversion haastattelussa. Popin kuningatar kertoi, että ei ole nähnyt dokumenttia, eikä hän halua uskoa kaikkea, minkä kuulee.

LUE MYÖS: Justin Bieber antoi tukensa Rihannan pahoinpitelystä tuomitulle laulajalle – vertasi Michael Jacksoniin

– Minulla ei ole lynkkausmentaliteettia, mielestäni ihmiset ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan, Madonna sanoi lehdelle.

– Minua on syytetty tuhansista perättömistä asioista. Joten asenteeni, kun ihmiset kertovat asioita muista ihmisistä, on, voiko sen todentaa, hän jatkoi.

Madonnalta kysyttiin, mikä olisi hänen mielestään tarpeeksi painavaa todistusaineistoa. Hänen mukaansa ihmiset kertaamassa oikeita tapahtumia olisi yksi, mutta hän nosti esiin myös sen tosiasian, että ihmiset valehtelevat joskus.

– Siksi sanon aina: "mikä on agendana? Mitä ihmiset haluavat tästä irti? Pyytävätkö ihmiset rahaa, tapahtuuko kiristystä?" Ottaisin nuo kaikki asiat huomioon, Madonna perusteli.

Madonna ja Jackson loivat menestyksekästä uraa samaan aikaan 80- ja 90-luvulla. Kaksikolla huhuttiin olevan riitaisat välit, mutta huhut kumoutuivat, kun kaksikko osallistui yhdessä MTV-kanavan Music Awards -seremoniaan vuonna 1991.

Lähde: Huffington Post

Tuoreimmat aiheesta

Madonna