Muotisuunnittelija Sini Saavala tunnustautuu Madonna-faniksi, joten olikin pieni ihme, kun tämän tyttären Lourdes Leonin stylisti otti juuri Saavalaan yhteyttä.
Muotisuunnittelija Sini Saavala, 31, sai eräänä päivänä kuvauslainapyynnön Madonnan tyttären, Lourdes Leonin, stylistilta. Hän halusi Saavalan lähettävän kolme eri asukokonaisuutta LOLAHOL-nimellä musiikkia tekevän artistin uudelle Spelling-musiikkivideolle.
– Lähetin ne New Yorkiin, ja niistä yksi mekko päätyi Spelling-musiikkivideoon. Madonna on ikoni, ja haluaisin suunnitella hänelle joskus asun. Jos miettii, miksi lähdin tähän projektiin niin mielelläni mukaan, niin Madonnan Frozen-musiikkivideo on yksi lemppareistani, ja se on tehnyt minuun vaikutuksen jo, kun olen ollut noin viisivuotias. Sain kuulla, että Lourdes tekee tuosta musiikkivideosta uutta versiota, joten en edes kysellyt mitään, lähetin vain vaatteet. Madonnan mekon on tehnyt Jean Paul Gaultier. Olen ihan mielelläni rinnastettu häneen, Saavala kertoi MTV Uutisille.
Lue myös: Lourdes Leon yllättää uudella musiikkivideollaan – kuin toisinto Madonnan Frozen-videosta
Käytetyistä, puhtaista alushousuista tehty musta pitsimekko on osa Saavalan maisterintyötä Aalto-yliopistoon. Kokonaan käytetyistä, tahraisista materiaaleista tehdyn malliston idea oli tutkia tahran stigmaa ja sosiaalista hyväksyntää arkipäiväisten tahrojen takana.
– Mitkä ovat ne syyt, joiden takia vaatteet päätyvät käyttökelvottomiksi? Sain kokoelman erinäisiä vaatekappaleita ystäviltäni ja osan hankin kirpputoreilta. Näistä vaatteista koostin maisterinmallistoni.
Alta voit katsoa Lourdes Leonin Spelling-kappaleen musiikkivideon, jossa Sini Saavalan mekko on artistin yllä.
Samaisella mallistolla Saavala oli vuonna 2022 mukana tunnetussa, ranskalaisessa Festival d’Hyères -tapahtumassa, joka on muoti-, asuste- ja valokuvakilpailu.
– Voitin siellä ensimmäisen koskaan julkaistun kiertotalouspalkinnon, joka oli Chanelin L'Atelier des Matières -palkinto. Voitin 10 tuhannen euron edestä Chanelin ylijäämäkankaita. Nyt minulla on käytettävissä yli 400 metriä Chanelin silkkiä.
Saavalan vaatteita on kyselty myös muiden artistien käyttöön, kuten Zara Larssonille ja Caroline Polachekille, mutta ne eivät onnistuneet aikataulullisesti. Larssonin kohdalla paketti katosi, joten se ei koskaan ehtinyt perille ajoissa. Paketti saatiin takaisin muutaman kuukauden jälkeen.
”Haluaisin tehdä muotia hitaalla tavalla”
Saavalan tie muotisuunnittelijaksi on ollut hyvin suoraviivainen: ammatti oli hänen lapsuutensa naiivi haave, joka realisoitui pukuompelijan kaksoistutkinnon myötä. Sen jälkeen hän on opiskellut Aalto-yliopistossa.
Toistaiseksi hän on jäänyt alalle, vaikka on sitä myös monta kertaa kyseenalaistanut. Ala on rankka ja koko muotiteollisuus Saavalan mielestä turmiollinen.
– Vaatteiden valmistus ja niiden eettisyys herättää kysymyksiä. Haluaisin itse tehdä muotia hitaalla tavalla ja kyseenalaistaa kulutustottumuksia. Haluan päätyä enemmän made to measure - ja tilaustyyppiseen tekemiseen. Siksi olen ehkä toistaiseksi jäänyt myös Suomeen, koska on tullut tilaustöitä, joilla pystyn ainakin joissain määrin elättämään itseni. Työskentelen tällä hetkellä myös Suomen kulttuurirahaston apurahalla. On mennyt tavallaan tosi hyvin valmistumisen jälkeen.
Nyt Saavalalla on resursseja tehdä uusi mallisto, joka voi olla edellistä kaupallisempi. Hänen tavoitteensa on brändätä itsensä hyvin.
– En ole täysin sulkenut pois sitä ajatusta, että työskentelisin jollekin muotitalolle. Tein kandin ja maisterin töideni välissä työharjoittelun Italiassa pienemmälle brändille nimeltään Cormio. Tykkäsin siitä, että se oli pieni brändi, sain vaikuttaa ja tehdä niitä asioita, joista itsekin tykkään. Haaveeni on, että saisin tehdä omaa juttuani ja toimia freelancerina niin, että tekisin töitä jollekin muulle brändille.
Lue myös: Madonna avoimena sairastumisestaan: "On ihme, että olen vielä täällä"
Saavala voisi olla töissä esimerkiksi Balenciagalla tai Versacella.
– Jos ajatellaan ihan sieltä historiasta Cristóbal Balenciagaa, niin siellä on todella vahva muotokieli, joka kiinnostaa todella paljon. Nykyinen luova johtaja Demna Gvasalia on tehnyt siellä ihan uuden aikakauden, mitä on ollut hienoa seurata. Sydäntäni lähellä on myös Italia ja sen monet kiinnostavat muotitalot, kuten Versace, joissa feminiiniseen pukeutumiseen omataan aivan omanlaisensa lähestymistapa. Salaa haaveilen myös Chanelin pääsuunnittelijan tehtävästä.
Saavala on viime vuosina matkustanut työnsä puolesta lähinnä Pariisissa muun muassa hakemassa kankaita.
Tällä hetkellä hän työstää Linnan juhliin pukua Turun kaupungin kulttuurijohtaja Anu Laitilalle, jonka puoliso on kansanedustaja Timo Harakka. Saavala työskentelee Fashion Community Helsinki -työyhteisössä, jonka hän on perustanut yhdessä kolmen muun alalle hiljattain valmistuneen suunnittelijan kanssa.
– Tarkoituksemme on nostattaa suomalaista suunnittelun ja muodin osaamista näkyvämmäksi. Siksikin on ollut ilo jäädä Suomeen. Yritämme kasvattaa toimintaa yhteisöllisesti eteenpäin, Saavala kertoi.