Maisa Torppa vahvistaa eronneensa Jari-Matti Latvalasta: "Me pysymme ystävinä"

8:00img
Torppa ja Latvala hehkuttivat suhdettaan haastattelussa
Julkaistu 14.10.2019 12:27
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Maisa Torpan ja Jari-Matti Latvalan suhde on päättynyt.

Maisa Torppa vahvistaa tuoreessa Instagram-päivityksessään eronneensa rallikuski Jari-Matti Latvalasta. Torppa julkaisi pitkän tekstin, jonka ohessa hän kertoo pariskunnan yhteisen päätöksen taustoista.

– Meidän vuodet yhdessä on sujunut pääsääntöisesti todella onnellisesti ja rakkauden täyteisesti, Torppa kirjoittaa.

– Tämän vuoden alussa sain tietää jotain aivan täysin musertavaa, mutta siitäkin kaikesta pikkuhiljaa selvittiin. Viime viikot ovat olleet jotain aivan kamalaa ja ne ovat kuluttaneet meidän molemmat todella loppuun. Kuitenkaan parisuhteemme ei ole säröillyt vaan kohu-uutisista huolimatta ollaan yritetty elää tähän asti niin tavallista arkea, kuin mahdollista, Torppa jatkaa.


Latvalan ja Torpan suhde alkoi rakoilla, kun Seiska julkisti epäilynsä Torpan salasuhteesta toiseen mieheen. Epäilyt ovat ajaneet Torpan sairaalaan, mutta nainen itse on tähän asti kiistänyt väitteet tiukasti. Torppa kertoo nyt tulleensa Latvalan kanssa yhdessä tuumin siihen lopputulokseen, että he jatkavat elämäänsä ystävinä.

– Aloimme yhdessä Jari-Matin kanssa pohtia asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka rakastamme toisiamme maailman eniten, emme kumpikaan kestä tälläistä ajojahtia. Olemme yhdessä pariskuntana liian kiinnostavia, jotta saisimme elää tavallista rauhallista arkea. Huhujen rikkomiseksi on myös täsmennettävä, ettei väliimme ole tullut kolmansia osapuolia, Torppa toteaa.

Torppa kertoo, että pariskunta jatkaa elämäänsä omilla tahoillaan, ystävinä.

– Koska rakastamme toisiamme niin äärettömästi, annamme toistemme siksi mennä ja jatkamme sen takia elämää ystävinä. Kummallakin meistä täytyy olla mahdollisuus tavalliseen rauhalliseen arkeen ja suomalainen media ei sitä meille annan niin kauan, kuin elämme pariskuntana, hän kirjoittaa.

– Me pysymme ystävinä ja tuemme toisiamme kaikessa. Emme aio kommentoida asiaa enempää ja toivomme nyt viimein rauhaa, jotta saamme rauhassa toipua tästä suuresta surusta, Torppa summaa.

LUE MYÖS: Maisa Torpan ja Jari-Matti Latvalan viimeisin yhteiskuva keräsi seuraajien kannustusta: "Olette täydellinen match"

Maisa Torppa sai sairauskohtauksen ja joutui sairaalaan: "Ei todellakaan kuulu kauhean hyvää"

Maisa Torppa kommentoi huhuja hääjuhliensa perumisesta: "Meillä on kaikki hyvin"

3:46img

Tuoreimmat aiheesta

Maisa Torppa