Mäkihyppy saa uuden olympialajin

2:16img
Julkaistu 18.07.2018 21:14

MTV SPORT

Olympialaisissa 2022 nähdään ensimmäisen kerran mäkihypyn sekajoukkueiden kilpailu.

Videolla asiaa mäkihypyn haasteista

LUE MYÖS: Therese Johaug vakuuttelee edelleen syyttömyyttään

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedotti keskiviikkona, että sekajoukkueet kisaavat Pekingissä pidettävissä talviolympialaisissa.

Uudistuksen myötä Pekingissä jaetaan mäkimitalit viidessä lajissa: miesten kahdessa yksilökisassa, naisten yksilökisassa, miesten joukkuemäessä ja sekajoukkuekilpailussa.

Ensimmäinen sekajoukkueiden mäkihyppykisa käytiin FIS:n kesäkiertueella kuusi vuotta sitten. MM-kisojen ohjelmaan laji tuli vuonna 2013.

MM-kisoissa Lahdessa viime vuonna sekajoukkuemäen kultaa voitti Saksa. Suomi sijoittui 11:nneksi joukkueella Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Ville Larinto ja Janne Ahonen.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy