Mäkihyppääjä Antti Aalto pääsee kilpailemaan kotiyleisön eteen Rukalle onnistuminen alla, kun hän yllätti seitsemännellä sijallaan Puolan Wislassa viime viikolla.
Pääkuvan video Antti Aallon haastattelu, jossa hän kertoo muun muassa hyvän kauden avauksen taustoista ja odotuksista Rukalle.
Aalto otti kauden avauskisasta uransa ylivoimaisesti parhaan sijoituksen maailmancupissa, ja yleisesti väkevimmän suomalaistuloksen lähes kolmeen vuoteen.
– Tuntui kyllä hyvältä Wislan jälkeen. Siellä onnistuin jotakuinkin parhaalla tavalla, niin siitä jäi kyllä hyvä fiilis, Aalto kommentoi MTV Sportille Rukalla torstaina.
– Oli hyvä saada heti alussa homma raiteilleen. Se antaa uskoa loppukauteenkin, Aalto lisää.
Rukalla hypätään karsinta perjantaina, kilpailut lauantaina ja sunnuntaina.
Alla Suomen päävalmentajan Lauri Hakolan kommentteja Aallosta ja odotuksista kaudelle.
5:18