Mäkihypyn nuorten maailmanmestari ja maailmancupissakin väläytellyt Joonas Ikonen, 37, kuoli tapaturmaisesti veneonnettomuudessa. Puijon Hiihtoseuran mäkihyppääjät kertoi asiasta sunnuntaina Facebook-sivuillaan.
Ikosen kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ikonen voitti vuonna 2005 normaalimäen nuorten maailmanmestaruuden Rovaniemen Ounasvaaralla ja saavutti lisäksi joukkuekilpailun MM-pronssin. Hänen jälkeen seuraavaa suomalaista nuorten maailmanmestaria piti odottaa 18 vuotta, kunnes Vilho Palosaari palautti Suomen korkeimmalle palkintokorokkeelle vuonna 2023.
Ikonen debytoi maailmancupissa 2005 ja ylsi parhaimmillaan seitsemänneksi Sapporossa seuraavana vuonna. Hän hyppäsi Sapporossa myös yhdeksänneksi.
Ikonen lopetti kilpailu-uransa 2010-luvun alussa ja keskittyi valmentamiseen.