Mäkikotka lopetti motivaationsa menettäneenä – "Suurin tason lasku koskaan"

Rune Velta
Kun kaikki oli vielä hyvin: Rune Velta maailmanmestarina 2015AFP / Lehtikuva
Julkaistu 01.08.2016 13:11

MTV SPORT

Norjalainen mäkihyppääjä Rune Velta lopettaa uransa.

- Minulla ei ole enää tarvittavaa motivaatiota. Siksi on parasta etsiä nyt uusia haasteita, Velta kommentoi Norjan hiihtoliiton verkkosivuilla.

Velta, 27, saavutti kaksi MM-kultaa viime vuoden kisoissa Falunissa. Hän oli paras normaalimäessä ja oli mukana Norjan voitokkaassa joukkuemäen miehistössä.

Talvi 2015–2016 sujui apeissa tunnelmissa. Enimmäkseen Velta kilpaili Continental Cupissa, ja maailmancupissa hän jäi pisteittä. Norjalainen mäkihyppyasiantuntija Arne Scheie ei muista vastaavaa sulamista.

- Tässä nähdään mäkihyppy pähkinänkuoressa. Tekniikassa kaikki on kiinni niin pienistä asioista. Velta meni menestyksestä mitättömyydeksi todella nopeasti. En ole koskaan nähnyt näin suurta tason laskua, Scheie sanoi Verdens Gang -lehdelle.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy