Mäkiviikko vaarassa! Lumivyöry aiheutti tuhoa legendaarisessa kisapaikassa

Vuodenvaihteen perinteikkään Keski-Euroopan mäkiviikon ohjelmaan kuuluva Itävallan Bischofshofenin mäki on kärsinyt mittavia vaurioita sunnuntaina tapahtuneessa lumivyöryssä.

Liikkeelle lähtenyt raskas lumimassa hajotti osan mäen ylärinteeseen levitetystä lumiverkoista, joiden tarkoituksena oli juuri pitää lunta paikoillaan mäen jyrkimmässä kohdassa.

Paikan puhdistustyöt pääsivät käyntiin maanantaina. Saksan Klingenthalin mäki on jo lupautunut apuun uuden lumiverkon toimittamisessa, mutta korjaustöitä hidastaa se, että järjestäjien mukaan alastulorinteeseen kasaantunut lumi on ”kovaa kuin betoni”.

Alas syöksyessään lumi repi irti myös sata metriä aitaa. Hintaa vahingolle tulee melkoisesti.

– Ei sitä vielä voi sanoa. Se on kuusinumeroinen summa, arvioi Bischofshofenin hiihtoseuran johtaja Manfred Schützenhofer itävaltalaislehti Kronen Zeitungille.

Bischofshofenin onneksi se on mäkiviikon kalenterissa viimeisenä osakilpailuna. Karsinta on tarkoitus hypätä perjantaina 5. tammikuuta ja kiertueen päätöskilpailu päivää myöhemmin.

– Meidän on vain tehtävä se, Schützenhofer sanoi edessä olevasta urakasta.

– Tällaista ei ole koskaan tapahtunut meillä. Lunta oli paljon, ja sitä satoi vielä paljon lisää. Verkkojen kuormituksen on täytynyt käydä liian suureksi, hän arvioi Skispringen-sivustolle.

Mäkiviikko käynnistyy Saksan Obertsdorfista 29. joulukuuta. Seuraavina kisapaikkoina toimivat Garmisch-Partenkirchen ja Innsbruck.

Lue myös:

    Uusimmat