Malesian F1-kisassa uikkareissa pidätetyt aussimiehet palasivat nolona kotiin

Budgie nine, Daniel Ricciardo, Malesia, 2016
Budgie nine -ryhmän jäsenet esittivät julkisen anteeksipyynnön Malesialle.Copyright 2016 The Associated Press. All rights reserved.
Julkaistu 07.10.2016 10:54

MTV SPORT-Reuters

Formula ykkösten Malesian GP:ssä sopimattoman käytöksen takia pidätetty yhdeksän australialaismiehen ryhmä on päässyt palaamaan kotiin.

Olutta juoneet ja Malesian lipun värisiin uimahousuihin sonnustautuneet miehet selvisivät lopulta varoituksella maanmiehensä Daniel Ricciardon voiton juhlinnasta.

Tapausta käsitellyt tuomari totesi miesten loukanneen malesialaisten tunteita käyttämällä housuissaan maan lipun värejä, mutta käytös oli loukkaavaa myös islaminuskoa kohtaan.

Puolustus perusteli miesten asuvalintaa sillä, että osa ryhmän jäsenistä toimi kotimaassaan osa-aikaisina hengenpelastajina uimarannoilla.

Budgie nine, Daniel Ricciardo, Malesia, 2016 (1)

Yksi ryhmän jäsenistä antoi julkisen anteeksipyynnön Malesialle.

– Kadumme tekoamme sinä päivänä. Meillä ei ollut mitään käsitystä, että käytöksemme olisi ollut sopimatonta, törkeää tai loukkaavaa maan kansalaisille, mies kertoi.

Viime vuonna Malesia karkotti neljä länsimaista turistia, jotka olivat poseeranneet alasti Kinabalu-vuorella Sabahin maakunnassa.

Tuoreimmat aiheesta

F1