Pyhällä vuorella stripanneet turistit selvisivät sakoilla

Turistit poseerasivat alastomina pyhällä vuorella Malesiassa. Teko vihastutti paikalliset. Kuvakaappaus DailyMailin sivuilta
Turistit poseerasivat alastomina pyhällä vuorella Malesiassa. Teko vihastutti paikalliset. Kuvakaappaus DailyMailin sivuiltaDailyMail
Julkaistu 12.06.2015 16:13

MTV UUTISET - Reuters

Epäkunnioittavasta käytöksestä vangitut neljä länsimaalaista turistia vapautettiin tänään Malesiassa.

Patikoitsijat pidätettiin heidän otettuaan alastonkuvia paikallisten pyhänä pitämän Kinabalun vuorenhuipulla, kertoo paikallinen uutistoimisto.

Kaikki patikoitsijat myönsivät syyllisyytensä tapaukseen. Heidät tuomittiin maksamaan sakkoina 5000 Malesian ringittiä, eli noin 1200 euroa. Toinen vaihtoehto olisi ollut viettää kolme kuukautta vankilassa.

Paikallisten mukaan turistien käytös aiheutti alueella tapahtuneen maanjäristyksen, jossa kuoli 16 ihmistä. Alueen paikallisten asukkaiden mielestä turistit käyttäytyivät erittäin törkeästi heidän kulttuuriaan kohtaan ja suututtivat vuoren hengen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat