Malla Malmivaaran ammatti aukesi hänen lapsilleen eri tavalla Putouksen myötä.
Supersuositun Putouksen 12. tuotankokausi tulee päätökseensä lauantaina 7. maaliskuuta ja näin ollen ohjelman näyttelijäkaarti sanoo ainakin toistaiseksi hyvästit tuotannolle.
Näyttelijä Malla Malmivaara kertoo hyvästelevänsä tuotannon haikeana mutta toisaalta sen jättämä aukko on ainakin hetkellisesti toivottu kiireiseen arkeen. Malmivaara kertoo aikovansa täyttää Putouksen jättämän aukon tekemällä omaa musiikkiaan.
– Ehtii vähän hengähtää ja hoitaa asioita.
– Vastuu jakaantuu myös varmaan vähän eri tavalla tuolla kotonakin sitten. Mutta kaikki tämä on ollut ihan tiedossa, että tämä on tämmöinen ajanjakso.
LUE MYÖS: Putouksen yllätysveto sai myös kollegat häkeltymään – Mikko Töyssy kiittää Christoffer Standbergia: "Taltioit todennäköisesti urani huippuhetken"
Malmivaaralla on kaksi lasta, joista nuoremman päiväkotikaverit ovat tunnistaneet Malmivaaran ensimmäisiä kertoja televisiosta Putouksen myötä. Myös Malmivaaran omat lapset ovat tehneet oman, hauskan uuden havainnon äidistään Putouksen myötä.
– Sinänsä tämä on ollut aika hauskaa, ehkä lapsille on avautunut enemmän tämän ohjelman myötä, että mitä äiti duunaa. Tai ehkä siitä tulee vähän hassu kuva itseasiassa.