Tähdet, tähdet -viihdeshow on nostanut esiin yllättäviä laulajalupauksia Salatut elämät -sarjan näyttelijästä sekä entisestä Putous-tähdestä. Töllötuomarit hämmästelevät ilmiömäisiä muodonmuutoksia.
Sunnuntai-illoissa nähtävä Nelosen Tähdet, tähdet -musiikkishow on nostanut esiin monien esiintyvien taiteilijoiden piileviä kykyjä.
Salatut elämät -sarjan Salla Taalasmaana tunnettu radioääni Hanna Kinnunen on osoittanut olevansa todellinen laulajalahjakkuus.
Ohjelman studioyleisön suosikiksi reilu viikko sitten Lihaa ja perunaa -kappaleellaan äänestetty Kinnunen räjäytti jälleen viime sunnuntaina potin, kun vuorossa oli euroviisuteema. Hän esitti Cornelia Jakobsin vuoden 2022 viisukappaleen Hold Me Closer.
MTV Uutisten Töllötuomarit Katja Lintunen ja Katri Utula hehkuttavat Kinnusen esitystä.
– Uskomaton suoritus! Lintunen sanoo.
– Kyllä! Hän on vetänyt pisteet kotiin jo useammassa jaksossa, Utula jatkaa.
Hanna Kinnunen kertoo MTV Uutisille, että hänen esiintymisensä Tähdet, tähdet -ohjelmassa on yllättänyt monet katsojat.
– Olen tähän mennessä saanut superpaljon hyvää palautetta. Osa on yllättynyt ja osa iloinen siitä, että ”lauloin itseni vihdoin kaapista ulos”, Kinnunen naurahtaa.
Putous-tähden versio palkittiin
Myös Putous-tähtenäkin tunnettu näyttelijä Riku Nieminen on osoittanut uskomatonta muuntautumiskykyä laulutaitojensa ohella.
Hän näytti taitonsa jo kauden avanneessa 80-luvun teemajaksossa, jossa kuultu versio Phil Collinsin kappaleesta In the Air Tonight mykisti studioyleisön ja ohjelman tuomariston.
Viisujaksossa Nieminen puolestaan valittiin yleisön suosikiksi teknotyyppisellä Cha Cha Cha -versiollaan.
– Olen ihan hämmentynyt siitä, millaisia laulajalahjakkuuksia meillä löytyy näistä radiojuontajista ja näyttelijöistä, Utula sanoo Töllötuomarit-jaksossa.
Töllötuomarit nostavat kauden positiivisiksi yllättäjiksi myös näyttelijä Malla Malmivaaran sekä mentalisti Noora Karman, jolla ei ole erityisemmin aiempaa laulutaustaa.
Töllötuomarit ovat mielissään myös siitä, miten laulajat Teemu Roivainen ja Helena Lindgren ovat muuntautuneet taitavasti eri musiikkigenreihin niitä esittäessään.
Ohjelman ensimmäinen putoaja selviää melko poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina, sillä kolmen ensimmäisen jakson aikana ohjelman kaikki osallistujat pääsivät jatkoon.
Hanna Kinnunen kertoo olevansa mielissään myös tulevan sunnuntain iskelmäteemasta.
– Odotan innolla, millaisia ajatuksia ja tunteita Tähdet tähdet -esitykseni kaikkinensa herättää, Kinnunen vihjaa.
Töllötuomarit pohtivat myös, miksi katsojien äänestysmahdollisuus poistettiin Tähdet, tähdet -ohjelmasta. Nyt putoajan valitsee studioyleisö.
Juttua korjattu 24.4. klo 19.16: Cornelia Jakobsin viisukappale Hold Me Closer on vuodelta 2022, eikä 2002.
Lue lisää: Mirellan ja Joonatanin vihoittelu Kolmiodraama-sarjassa hämmentää – Töllötuomarit: "Luokattoman huonoa käytöstä"
Katso yllä olevalta videoklipiltä Hanna Kinnusen upea esitys ja Töllötuomareiden analyysit.
Töllötuomareiden tuore jakso löytyy kokonaisuudessaan tästä:
17:54