Malla Malmivaara kertoo hahmonsa taustasta MTV Uutisille.
Näyttelijä Malla Malmivaaran sketsihahmo Caizla on kuopiolainen teini, joka asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Caizla on utelias teini, joka ei halua lokeroida itseään. Aikaansa hän viettää Pinarilla, eli nuokkarilla.
LUE MYÖS: Putouksen sketsihahmo Caizla ei halua lokeroida itseään – paljastaa erikoisen sukunimensä
Hahmo on syntynyt monen kohtaamisten ja hetkien kautta. Malmivaara kävi lukionsa Kuopiossa, jossa hänelle tarttui kyseisen paikkakunnan murre. Samaisessa kaupungissa asuu myös perhetuttuja, joilla on teini-ikäisiä lapsia.
– Rakastan heidän puhetapaansa ja juttuja. Caizla ei ole kuitenkaan kuin he, vaan hahmo on ripaus kaikkea.
Malmivaara paljastaa, että Caizlassa nähdään myös pieniä vivahteita hänestä teini-ikäisenä. Ei kuitenkaan tiettyjä piirteitä, tapahtumia tai tapoja. Roolihahmo on enneminkin sellainen, minkälainen Malmivaara olisi halunnut olla teininä.
– Olin teininä sosiaalisempi kuin Caizla. Ehkä todellisuudessa olisin halunnut olla enemmän kuin hän, jos yhteiskunnan painostus ei olisi ollut niin kova.
Malmivaaran roolihahmo on huomitu jo Kuopiossa. Kaupunki julkaisi viralliselle Facebook-tilillään kuvan, jossa kertoo kannattavansa Caizlaa.
– Paha mennä sanomaan, miten Caizlan Putous-show'ssa käy, mutta meidän ehdoton suosikkimme hän on ainakin! Pinari-nuorisotalo rules! #kuopiomainittu.