ManUlle karvas viime hetken tappio

Manchester United hävisi Brightonille 1–2 Englannin Valioliigassa.

United oli tasapelissä kiinni aivan loppuminuuteille saakka, mutta sitten punapaitaiselta joukkueelta nähtiin karkea puolustusvirhe, ja Brightonin Joao Pedro pääsi puskemaan voittomaalin vapaasti takatolpalta. Tilanteessa viisi Unitedin pelaajaa seurasi palloa ja Brightonin Simon Adingran syöttö vapautti Pedron avopaikkaan.

United oli pelissä kuitenkin pirteä, ja paremmalla onnella se olisi vienyt koko pistepotin kotiin Brightonista. ManUlta hylättiin ottelussa kaksi maalia. Ensimmäisellä puoliajalla Marcus Rashford taiteili komean osuman kantapäällään, mutta tilanne oli videotarkistuksen jälkeen paitsio. ManU sai pallon maalin myös toisen kerran, kun Joshua Zirkzee törkkäsi pallon maaliviivalta verkkoon polvellaan Alejandro Garnachon syötöstä. Tilanne oli kuitenkin hollantilaisen epäonneksi paitsio.

Brighton loi tilastojen mukaan ottelussa enemmän maalipaikkoja, joten siinä alossa se ansaitsi voittonsa. Avausmaalin iski entinen ManU-hyökkääjä Danny Welbeck. Manchester Unitedin ainoasta hyväksytystä maalista vastasi Amad Diallo.

Brighton on voittanut molemmat pelaamansa Valioliiga-ottelut tällä kaudella. ManUlla on kasassa nyt yksi tappio ja yksi voitto.

Lue myös:

    Uusimmat