Argentiinan Lionel Messille tappio Saksalle jalkapallon MM-kisojen puolivälierässä oli kova pala.
Päävalmentaja Diego Maradona kertoi, että 23-vuotias tähti itki ottelun jälkeen pukuhuoneessa.
- Se joka sanoo, ettei hän rakasta Argentiinan paitaa, on typerys, Maradona sanoi.
Barcelonassa loistokauden pelannut ja vuonna 2009 maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Messi ei tehnyt MM-kisoissa yhtään maalia, vaikka häneen kohdistui hurjat odotukset.
- Hän pelasi kuitenkin hienon MM-turnauksen, Maradona puolusti tähteään.
Saksan päävalmentaja Joachim Löw kertoi joukkueensa keskittyneen erityisesti Messin pimentämiseen.
- Hän on avainpelaaja, joten yritimme pitää hänet hallinnassa. Tiesimme, että jos joudumme rikkomaan Messiä, Argentiina saa vapaapotkuja. Puolustuspelimme onnistui siis nappiin, Löw kertoi.
(MTV3-STT-AFP)