Maratonneuvottelut päätökseen – Britannian EU-vaatimuksista sopu

EU Britannia äänestys kansanäänestys eu-ero
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 19.02.2016 23:35(Päivitetty 20.02.2016 00:10)

MTV UUTISET-STT

EU-maiden johtajat ovat pääseet sopuun Britannian EU-vaatimuksista, kertoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.   

Sopua on sorvattu Brysselissä eilisillasta lähtien. Suorapuheisena tunnettu Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite sanoi Twitterissä, että draama asiasta on ohi.  

Britannian pääministeri David Cameron tarvitsee sopimuksen voidakseen perustella briteille, miksi Britannian kannattaa pysyä unionin jäsenenä. Cameronin odotetaan aloittavan nyt kampanjansa EU-jäsenyyden puolesta.  

– Olen neuvotellut sopimuksen, joka antaa Britannialle erityisaseman EU:ssa, Cameron sanoi Twitterissä.  

Sovun syntyminen takaa sen, että kansanäänestys on mahdollista järjestää kesäkuussa. Cameron ei ole vielä vahvistanut äänestyspäivää.  
Pääosa neuvotteluista käytiin kahdenvälisesti etenkin Britannian ja itäisen Keski-Euroopan maiden sekä Ranskan kesken.  

Viime metreillä eniten kiistaa herätti kysymys Britanniaan töihin muuttavien EU-kansalaisten sosiaalituista. Cameron haluaa jäädyttää tukia, mikä on herättänyt närää etenkin Puolassa.  

Sovun odotetaan antavan EU-maille mahdollisuuden rajoittaa myös muihin EU-maihin maksettavia lapsilisiä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat