Helsinkiläinen ravintoloitsija Janek Bjurström menehtyi 4. toukokuuta sairauden uuvuttamana.
Tanssija Marco Bjurströmin veli Janek Bjurström on kuollut. Ravintoloitsijana työskennellyt Bjurström menehtyi 4. toukokuuta sairauden uuvuttamana kotonaan perheensä läsnä ollessa, kertoo vaimo Laura Apukka ravintola Pompierin Facebook-sivulla maanantaiaamuna julkaistussa muistokirjoituksessa.
49-vuotiaan Bjurströmin kuolemasta uutisoi aiemmin Seiska.
Vaimo kertoo, että kahta Pompier-ravintolaa Helsingissä pyörittäneellä Bjurströmillä todettiin marraskuussa 2019 pitkälle edennyt mahasyöpä. Sairauden etenemistä yritettiin hidastaa sytostaattihoidoilla, mutta hoidot lopetettiin maaliskuun lopulla.
Bjurströmin toive olla kotona loppuun asti toteutui.
– Saattohoidin hänet kotona Helsingin kaupungin kotisairaalan ammattitaitoisen ja kunnioittavan henkilökunnan turvin. Ilman perheidemme ja ystäviemme apua emme olisi voineet olla turvallisesti kotona tänä haastavana aikana. Kiitos että toitte lääkkeitä ja ruokaa, olitte aina valmiita auttamaan, vaimo kirjoittaa.
Koskettavassa kirjoituksessaan hän kertoo Bjurströmin pyytäneen häntä laatiman kirjoituksen ja valinneen itse myös kuvan, jossa hän esiintyy sellaisena kuin toivoo ihmisten hänet muistavan.
Myös ravintoloitsijan viimeinen toive on tuotu esille ja se heijastelee voimakkaasti sitä, että vaimon sanojen mukaan työ ja yrittäjänä oleminen olivat Bjurströmille intohimo ja elämäntapa.
– Kun kysyin Janekilta, mitä hän haluaisi minun sanovan teille tässä kirjoituksessa, hän sanoi "Jatkakaa hyvää työtä". Janekin toive oli, että molempien Pompiereiden tarina jatkuu, ja että minä jatkaisin yhteistä elämäntyötämme.
– Onneksi en ole yksin. Mukana on Janekin rakas veli Marco, koko muu perheemme ja ystävämme, maailman paras henkilökuntamme (joka on selvinnyt tästä raskaasta ajasta, ja osoittanut Janekille ja minulle tukensa hoitamalla ravintoloita poissaollessamme suurella rakkaudella ja viisaudella) ja Te, rakkaat asiakkaamme. Janekin sanoin hänen "Pyhä Seurakuntansa".
Kirjoituksessaan Apukka kertoo myös koskettavasti miehensä viimeisistä hetkistä.
– Kuolinpäivänään en ollut muistanut syödä, halusin vain olla Janekin lähellä, auttaa ja hoivata. 10 minuuttia ennen kuolemaansa hän otti kädestäni kiinni ja sanoi minulle "Syö". Ne olivat hänen viimeiset sanansa, täynnä rakkautta ja huolenpitoa. Ja minä söin. Kiitos rakas Janek että teit minusta maailman onnellisimman naisen.
Ennen Pompier-ravintoloita pitkän linjan kokki työskenteli Aromi-lehdessä julkaistun muistokirjoituksen mukaan uransa aikana Royal Ravintoloilla keittiöpäällikkönä ja -mestarina.
Pompier-ravintoloissa oli osakkaana myös Marco Bjurström. Veljekset olivat yhdessä mukana myös vuonna 2014 toimintansa lopettaneessa Postres-ravintolassa. Postres sai Michelin-tähden vuonna 2008, ja piti tähtensä toimintansa loppuun asti.