Maria etenee Karibianmerellä – lähestynyt Yhdysvaltain Neitsytsaaria ja Puerto Ricoa

hurrikaani maria
All Over Press
Julkaistu 20.09.2017 06:11

MTV UUTISET – STT

Karibianmerellä etenevä Maria-hurrikaani on Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen viimeisimmän päivityksen mukaan lähestynyt Yhdysvaltain Neitsytsaaria ja Puerto Ricoa.

Vitosluokan hurrikaani Maria oli varhain aamulla Suomen aikaa arviolta 65 kilometrin päässä Yhdysvaltain Neitsytsaariin kuuluvasta St. Croixin saaresta ja reilun 200 kilometrin päässä Puerto Ricon pääkaupungista San Juanista.

Maria vaati myöhään tiistaina ensimmäisen uhrinsa, kun ainakin yhden ihmisen ilmoitettiin kuolleen Guadeloupen saarella Karibialla. Lisäksi kahden kerrottiin olevan kateissa. 

1:44img

Tuoreimmat aiheesta

Amerikan hurrikaanit