Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi

8:23img
Miksi hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia? Tutkija avaa syitä.
Julkaistu 15.10.2024 06:06

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia. Tutkija kertoo, että yksi syy ilmiölle on ilmastonmuutos. 

Viime viikolla Floridan rannikolle iskenyt hurrikaani Milton aiheutti ainakin 17 ihmisen kuoleman. Tuhot näyttävät alustavasti jääneen lievemmiksi kuin ennakkoon arvioitiin. 

Vanhempi yliopiston lehtori Marja Bister Ilmakehätieteiden keskuksesta kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa, että hurrikaanit ja taifuunit ovat nykyisin aiempaa voimakkaampia muutaman syyn yhteisvaikutuksen vuoksi.

– Tänä syksynä Meksikonlahti on ollut poikkeuksellisen lämmin ja lämmin merivesi on se, mitä hurrikaanit tarvitsevat voimistuakseen hyvinkin voimakkaiksi, hän kertoo.

– Oli nyt siltä osin oikein otollinen tilanne. 

Lue myös: MTV hurrikaanituhojen keskellä: Paikallisilta painava viesti valheita syytävälle Trumpille

Ilmastonmuutos taustalla

Pidemmällä aikavälillä katsoen on hurrikaanitilanteessa Bisterin mukaan palattu luonnollisessa vaihtelussa niin sanotusti normaaliin. 1970- ja -80-luvuilla hurrikaaneja ei Atlantin valtamerellä paljonkaan muodostunut.

Yksi syy tällaiselle seesteiselle kaudelle oli se, että ilmakehässä Atlantin päällä oli melkoisesti pienhiukkasia.

– Auringonsäteily ei päässyt merenpintaan niin hyvin ja se piti meriveden hieman viileämpänä, mikä lannisti hurrikaaneja.

Nykyisessä tilanteessa ilmastonmuutoksellakin on näppinsä pelissä. Sen myötä on havaittu, että hurrikaaneja on enemmän ja että ne ovat aiempaa voimakkaampia.

– Ilmastonmuutos on lämmittänyt merivesiä. 

Hurrikaaneihin uusi voimakkuusluokka?

Hurrikaanien voimakkuutta määritellään viisiportaisella asteikolla niin, että ykkönen on heikoin ja viitonen voimakkain. Voimakkaimmassa luokassa tuulen voimakkuus on 70 metriä sekunnissa.

Vitosen yläpuolelle on ehdotettu vielä voimakkaampaa luokkaa, kutosta. 

– Mielestäni se tuntuisi aika järkevältä, koska ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan siihen suuntaan, että hurrikaanit selkeästi voimistuvat.

– Toinen syy on se, että kun tuulenvoimakkuus voimistuu vaikkapa kymmenen prosenttia, tuhot voimistuvat keskimäärin paljon enemmän.

Lue myös: Pakastimessa henkensä kaupalla roikkunut mies pelastettiin Floridan rannikolla

Tuoreimmat aiheesta

Hirmumyrskyt