Näyttelijä Maria Sidin tottumukset ovat ekopaaston aikana menneet ylösalaisin.
Helsinki City Runin ennakkotilaisuuteen saapuneen Maria Sidin mukaan ekopaastoaminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Näyttelijätär on mukana kampanjassa, jonka aikana on tarkoitus pohtia omia valintojaan ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta.
– Paastoaminen ollut jännittävää. Omat tottumukset ovat menneet ylösalaisin.
Ekopaasto on saanut naisen myös miettimään matkustustottumuksiaan. Ruotsissa työnsä puolesta usein käyvä Maria myöntääkin jatkuvan lentämisen häiritsevän häntä.
– Olen miettinyt, että pitäisikö alkaa kulkea laivalla.
Näyttelijätär kertoo päättäneensä, ettei ekopaaston aikana aio hankkia uusia tavaroita.
– Sen sijaan olen kaivanut esiin vanhoja tavaroita ja löytänyt asioita uudelleen, näyttelijä kertoo.
Toinen Marian ekopaaston kantavista teemoista on ollut huomion kiinnittäminen netissä käytettyyn aikaan.
– On ollut ihanaa saada taas aikaa takaisin tietokoneelta. Olen saanut kirjat sekä paperin ja piirtämisen takaisin
Mikä on näyttelijän mielestä ollut paastossa haastavinta?
– Aluksi minun oli vaikea luopua hektisyydestä ja siitä, ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa.
– Mutta kuten kaikista riippuvuuksista, siitäkin pääsi eroon muutamassa päivästä, Maria toteaa.
Maria Sid paastoaa erikoisella tavalla
(MTV3