Tuoreimman Risto Räppääjä -elokuvan ohjannut Maria Sid matkustaa kahden maan väliä.
Ohjaaja, näyttelijä ja Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid vieraili MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa tuoreimmasta ohjauksestaan Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvasta. Kahden maan välillä kulkeva Sid kertoo työnsä olevan varsin monipuolista ja toteaa, että monen katsojan silmin hänen arkensa vaikuttaa todella kiireiseltä. Monessa sarjassa näyttelevä Sid kuitenkin muistuttaa, että kaikkia töitä ei tehdä päällekkäin, mutta ne vaan sattuvat ilmestymään samoihin aikoihin.
– On ollut erityisen hienoja käsikirjoituksia ja olen saanut tehdä hienoja rooleja näyttelijänä. Nyt olen todella iloinen, että saan ohjata pitkää elokuvaa, Sid iloitsee.
Ohjaamisen ja näyttelemisen lisäksi Sid työskentelee Tukholman kaupunginteatterin johtajana. Hän kertoo johtajana haluavansa työskennellä ihmisten kanssa, eikä ainoastaan istua johtajan pallilla.
– Yritän olla sellainen johtaja, joka inspiroi ja haluan, että ihmiset näkevät oman potentiaalinsa ja lähtevät viemään asioita aktiivisesti eteenpäin, Sid sanoo.
Hän korostaa tiimityön tärkeyttä ja kokee sen tärkeäksi varsinkin raskaiden koronavuosien jälkeen.
– En halua olla sellainen ikään kuin tornissa istuva päättäjä, vaan teemme yhdessä työtä ja yritän ilon kautta työskennellä, Sid kertoo.
Sid kertoo huomanneensa isojakin eroja suomalaisten ja ruotsalaisten työskentelytavoissa. Hänen mukaansa Ruotsissa työtä tehdään enemmän tunteella.
– Siellä tunnetaan hyvin paljon ja puhutaan ihan hirveästi. Olen oppinut small talk -kulttuurista aika paljon. Siinä ikään kuin uidaan ensin lähemmäs ja sen jälkeen aloitetaan tekemään työtä, Sid pohtii.
Korona-aikana johtajan taidot joutuivat koetukselle
Hän kertoo huomanneensa, että suomalaisella jämäkkyydellä on hyvät puolensa ja sanoo yhdistelevänsä näitä ominaisuuksia parhaansa mukaan. Raskaimmaksi asiaksi Sid kuvailee korona-ajan haasteet, jolloin johtajan taidot joutuivat koetukselle.
– Se oli hurjaa aikaa. Muistan kun soitin ihmisille ja lähetin heidät kaikki kotiin, niin näyttelijät eivät halunneet lähteä, hän muistelee.
Koronan alkaessa hän kertoo työskennelleensä paljon lääkärien ja asiantuntijoiden kanssa ja yrittäneensä selvittää käytännön asioita parhaansa mukaan.
– Kun ei ollut vielä rokotuksia, niin se oli kyllä todella hankalaa aikaa. Silloin ei voitu edes olla yhdessä. Nyt olemme onneksi jo sellaisessa tilanteessa, että voimme katsoa jo vähän eteenpäin, Sid iloitsee.
Monessa mukana oleva Sid kertoo olevansa aina tyytyväinen, kun pääsee itse näyttelemään toisen ohjaajan alaisuudessa ja kertoo sen olevan helpompaa kuin uskoisi. Hän uskoo monipuolisuutensa auttavan ymmärtämään jopa tarkemmin ohjaajien visioita ja kokee sen olevan vapauttavaa.
– Minusta on ihanaa unohtaa oma itseni, kun näyttelen jotain roolia. Tietysti sitten kun ohjaan, niin silloin he ovat fokuksessa.
Lue myös: Risto Räppääjä -elokuvasarja jatkuu yhdeksännellä osalla – MTV kävi tutustamassa kuvauksiin: ”Täällä saadaan hupsutella”
Sid uskoo hyvän johtajuuden olevan sitä, että saa muut loistamaan ja tekemään hyvää työtä.
– Kaikki tämä on loppujen lopuksi yleisön palvelemista, mutta eri alueilla, Sid kiteyttää.
Ohjaajana Sid yrittää antaa näyttelijöille oikeat työkalut ja saada heidät inspiroitumaan työstään. Hän tosin myöntää, että välillä on vaikea hillitä itseään ja pysytellä ohjaajan roolissa.
– Kauheinta mitä näyttelijä tietää on, kun ohjaaja menee näyttämään. Se on ohjaajan rikos ja niin ei saa tehdä, Sid nauraa.
Yhdeksi viimeaikojen rakkaimmista rooleista Sid mainitsee suositun Kaikki Syntini -sarjan rikosetsivä Sanna Tervon roolin. Roolisuorituksesta tulee palautetta Britanniasta asti, jossa sarja on saanut hyvän vastaanoton.
– Britit tykkäävät pohjoismaalaisesta vahvasta naisesta, joka on aika ronski ja ottaa tilaa, Sid iloitsee.