Marimekon kasvona yllättänyt Vesala esiintymään ilmaisnäytökseen: "Kuvat ovat tulleet maailmalla vastaan"

0:47img
Julkaistu 04.05.2017 10:45

MTV VIIHDE

Uuden aluevaltauksen Marimekon kasvona tehnyt Paula Vesala nähdään esiintymässä muotinäytöksessä Esplanadilla. 

Marimekko juhlii kesän avausta järjestämällä vuosittaisen muotinäytöstapahtuman Esplanadin puistossa Helsingissä. Esiintymässä tapahtumassa nähdään yrityksen mallikasvona yllättänyt muusikko Paula Vesala, joka  julkaisi tänään uuden singlensä Muitaki ihmisii. Singlen ensiesitys livenä tulee tapahtumaan näytöksessä.

Paula Vesala Marimekko

Paula Vesala poseeraa Marimekon mallikasvona.

Vesalan mukaan näytöksessä esiintyminen on kunnia-asia.

Meeri Koutaniemen Marimekolle minusta ottamat kuvat ovat tulleet maailmalla vastaan siellä täällä. On ollut hauska saada viestejä ihmisiltä, jotka ovat törmänneet niihin eri maissa, hän kertoo.

Näytös on perjantaina 19.5.2017. Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992, eli tänä vuonna näytös järjestetään 26. kerran.

Jutun alussa nähtävän videon on tehnyt Silja Minkkinen.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit