Marimekon yt:t päätökseen: 35 työtehtävää päättyy

Marimekko
Marimekko arvioi neuvottelujen alkaessa, että pysyvä vähennystarve oli enintään 55 työtehtävää. Lehtikuva
Julkaistu 15.03.2016 09:11

MTV UUTISET - STT

Marimekon yt-neuvottelut ovat päättyneet vähintään 35 työtehtävän karsimiseen.

Yhtiö arvioi neuvottelujen alkaessa, että pysyvä vähennystarve oli enintään 55 työtehtävää.  

Arviolta 15 henkilöä saa hoidettavakseen uuden työtehtävän. Noin viisi työtehtävää poistuu muiden järjestelyjen seurauksena.  

Organisaatiomuutokset heijastuvat yhtiön mukaan myös ulkomaisiin tytäryhtiöihin ja johtavat joidenkin tehtävien osalta uudelleenjärjestelyihin.  

Marimekon tavoitteena on 2,1 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.  

– Toteutettavilla toimenpiteillä ja organisaatiomuutoksella pyritään vahvistamaan yhtiömme kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä varmistamaan kansainväliselle yritykselle tarkoituksenmukaiset ja kustannustehokkaat prosessit ja toimintatavat, perustelee toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.  

Tuoreimmat aiheesta

Talous