Marja Hintikka avoimena Annassa: "Seksi on kiinnostanut synnytyksen jälkeenkin"

marja Hintikka raskaana
Hintikka odottaa tällä hetkellä kolmatta lastaan. Ennestään perheessä on kaksi poikaa.Finland
Julkaistu 24.11.2016 09:34

MTV VIIHDE

Suosikkijuontaja antaa lehden haastattelussa myös vuolaasti kehuja lastensa isälle ja aviomiehelleen.

Marja Hintilla Live -ohjelmaa juontava Marja Hintikka kertoo Anna-lehden haastattelussa, ettei lapsensaanti ole lopahduttanut seksielämää.

– Jos katsoo minun ja mieheni lastensaantitahtia, niin kyllä se on kiinnostanut synnytyksen jälkeenkin. Jos kiinnostus seksiä kohtaan lopahtaa, se liittyy yleensä unenpuutteeseen, Hintikka sanoo.

Kahden lapsen äidin mukaan raskaudet ovat parantaneet hänen itsetuntoaan.

– Arvostan kehoani lastensaannin jälkeen enemmän kuin ennen. Kehollinen itsetuntoni on parantunut, juontaja kertoo Anna-lehdelle.

Haastattelussa Hintikka kehuu myös kovasti aviomiestään, radiojuontaja Ilkka "Ile" Uusivuorta.

– Raskaana on ihana kuulla, että olen hänen mielestään kaunis. Arvostan miehessäni läsnäoloa sekä sitä, että hän osaa näyttää ja antaa rakkautta. Hän osoittaa sen teoillaan joka päivä. Hänen kanssaan minulla on tunne, että teemme tätä yhdessä.

Uusivuori ja Hintikka odottavat parhaillaan perheen kolmatta lasta syntyväksi tulevana keväänä. Hintikka kertoi iloisesta asiasta Instagram-tilillään lokakuun alussa.

Tuoreimmat aiheesta

Marja Hintikka