Markku hyppäsi aura-autonsa rattiin kello 01.45 – tältä Valtteri-myrsky näytti lumiauran takaa

Valtteri-myrsky on ajanut ihmiset eilisen illan aikana sisätiloihin. Yhden aikaan yöllä Espoon kaupungin kaikki katujen kunnossapidosta vastaavat hälytettiin töihin. Heitä on yhteensä noin 140.

MTV Uutiset Live pääsi aura-auton kyytiin Espoon Kauklahdessa varhain sunnuntaiaamuna.

Aura-auton kuljettajana työskentelevä Markku Härkönen aloitti työpäivänsä keskellä myrskyä kello 1.45.

– Bussireitit pitää saada ensin auki. Sitten pyöräkuormaajat putsaa jalkakäytävät ja sitten laitetaan heikka siihen vielä perään, niin on ihmisten hyvä kulkea, Härkönen avaa.

  • Katso yllä olevalta videolta, millainen tunnelma on aura-auton kyydissä keskellä myrskyä.

Forecan mukaan lunta on satanut eniten Uudellamaalla.

Härkösen mukaan nyt Suomen yllä pyörivään Valtteri-myrskyyn verrattavia tapahtumia on ollut vain yksi hänen yhdeksän vuoden uransa aikana.

– Normaaliin lähtöön verrattuna lunta on puolet enemmän, Härkönen arvioi.

Härkösen tehtävä on lumen lisäksi raapia jäätä pois tien pinnasta. Yllä olevalta videolta voi nähdä, millainen meteli aura-auton sisällä on työpäivän aikana.

– Kaksi kolme tuntia kun tässä auraa, niin kyllä se vähän alkaa jo korvissa soimaan, Härkönen kertoo.

Osa kuljettajista käyttää Härkösen mukaan kuulosuojaimia.

Valtavasti väkeä valmiudessa

Valtteri-myrsky oli odotettavissa. Espoon kaupunki hälytti yöllä töihin noin 140 työntekijää avaamaan kaupungin katuja viikonlopun varalta.

Joukkoon kuuluu käsityöläisiä, työnjohtoa ja aurakoneiden kuljettajia.

Bussiväylät ovat ykkösprioriteetti katujen kunnossapidon suhteen. Seuraavaksi putsataan jalkakäytävät. Sitten lapioin varustautuneet yötyöläiset putsaavat pihat ja pienemmät kulkuväylät.

Härkönen toivoo autoilijoilta kärsivällisyyttä erityisesti aamuyön liikenteessä.

– Eipä ne ihmiset kaikki aina ymmärrä tätä auraushommaa. Ei me täällä kenenkään kiusana olla. Yritetään vaan parantaa ihmisten liikkumismahdollisuuksia, Härkönen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat