Marko Ahtisaari on valittu rauhanvälitysorganisaatio CMI:n uudeksi puheenjohtajaksi. CMI kertoo asiasta tiedotteessa.
Tiedotteessa Ahtisaari kertoo ottavansa tehtävän innolla ja kiitollisuudella vastaan. Hän sanoo myös, että CMI:stä on tullut yksi maailman johtavista rauhanvälittäjistä.
– Haluan puheenjohtajana varmistaa, että CMI:n toimintaedellytykset säilyvät tässä epävakaassa maailmantilanteessa. Siksi Rauhanrahaston kerääminen on hallituksen keskeinen tavoite, Ahtisaari sanoo.
Rauhanrahastolla tuetaan CMI:n toimintaa.
Ahtisaaren isä, edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari perusti CMI:n vuonna 2000. Nuorempi Ahtisaari on ollut CMI:n hallituksen jäsen vuodesta 2021 lähtien. Marko Ahtisaari on Eeva ja Martti Ahtisaaren ainoa lapsi.
Toiminta lähes kaksinkertaistui Stubbin aikana
Ahtisaari seuraa tehtävässä Alexander Stubbia, joka äänestettiin sunnuntaina Suomen seuraavaksi presidentiksi. CMI onnittelee tiedotteessaan tulevaa presidenttiä.
– Kiitämme häntä (Stubbia) kuluneesta kuudesta vuodesta, ja toivotamme hänelle menestystä vaativassa työssään tasavallan presidenttinä. Presidentin tärkein tehtävä on pitää yllä rauhaa, tiedotteessa sanotaan.
Stubb oli toiminut CMI:n hallituksen puheenjohtajana tammikuusta 2018 lähtien. Presidentti Ahtisaari valitsi hänet seuraajakseen hallituksen johdossa. Tiedotteen mukaan CMI:n toiminta liki kaksinkertaistui Stubbin puheenjohtajakauden aikana.
– Olen ylpeä CMI:n kehityksestä ja kasvusta näiden kuuden vuoden aikana, Stubb sanoo CMI:n tiedotteessa.
– On ollut todellinen etuoikeus jatkaa Martti Ahtisaaren elämäntyötä rauhanvälityksen saralla.
Juttua päivitetty tarkentavilla tiedoilla 14.2.2024 kello 17.42.