Marokon ilmastokokous sopi ensiaskeleista – Donald Trumpin puheet leijuivat neuvottelujen yllä

Ilmastokokous, ilmasto, Marokko, cop 22
Marokon ilmastokokouksessa päästiin sopuun keinoista, joilla Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämiä asioita aletaan toteuttaa.EPA
Julkaistu 19.11.2016 07:01

MTV UUTISET – STT – AFP

YK:n ilmastokokous Marrakechissa hyväksyi yöllä Suomen aikaa suunnitelman Pariisin ilmastosopimuksen täytäntöönpanemiseksi.

Samalla kokous päätti kaksi viikkoa kestäneen neuvottelurupeaman.  
Ilmastokokouksen osapuolet sopivat tapaavansa uudestaan ensi vuonna tarkastellakseen ilmastosopimuksen edellyttämien toimien etenemistä.   

Ilmastokokous, ilmasto, Marokko, Marrakech

Ilmastokokouksen osapuolet tapaavat jälleen ensi vuonna. 

Marrakechin keskeisimmät päätökset liittyvät Pariisin sopimuksen työohjelmiin, kuten päästövähennystoimien läpinäkyvyyteen ja vertailtavuuteen.  

Suomen valtuuskuntaa johtanut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo valtioneuvoston tiedotteessa, että Pariisin henki kantoi Marrakechissa.  

– YK:n väistyvä pääsihteeri Ban Ki-moon totesi puheessaan, että Pariisin sopimus astui voimaan vuosia ennen kuin uskoimme, ja nyt on aika toimia sen toteuttamiseksi. Marokossa vahvistettiin taas ilmastonmuutoksen vastaista työtä ja vietiin Pariisin sopimuksen tavoitteita kohti konkretiaa, Tiilikainen sanoo.  

Kimmo Tiilikainen

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen johti Suomen valtuuskuntaa Marokossa.

Marokon neuvotteluja leimasi huoli siitä, sitoutuuko Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump sopimuksen täytäntöönpanoon ja noudattamiseen. Trump ei kuitenkaan suoraan pysty mitätöimään Pariisin sopimusta, koska Yhdysvallat on jo ratifioinut sen.  
  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat