Marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman tapauksen tutkinta etenee – syyttäjä vaatii rangaistusta ravintoloitsijalle: "Tietoa oli tallennettu"
Lapualaisen Rasmus Takaluoman katoamisessa on nostettu syyte. Syyttäjä vaatii 49-vuotiaalle lapualaiselle ravintoloitsijalle rangaistusta niskoittelusta poliisia vastaan.
Poliisi oli tehnyt tietopyynnön ravintoloitsijalle saadakseen valvontakameratallenteet 16-vuotiaan lapualaispojan katoamisillalta. Ravintoloitsija ilmoitti poliisille, ettei tällaista tietoa ollut tallennettu.
Käräjäoikeudesta kerrotaan, että epäilty rikos tapahtui 17. marraskuuta 2022 eli viikko pojan katoamisen jälkeen.
Poliisi kertoi keväällä, että käynnisti alkuvuoden rikostutkinnan ravintoloitsijan toiminnasta.
– Jälkeenpäin on selvinnyt, että tietoa oli tallennettu. Tiedolla olisi todennäköisesti ollut merkitystä tutkinnan alkuvaiheissa etsintöjen ja tutkintatoimien kohdentamisessa, poliisi tiedotti toukokuussa.
Videotallenteista kertoi ensin Yle. Poliisi ei ole vahvistanut, että kyse oli nimenomaan videotallenteista.
Ravintoloitsijaan koskevan syytteen käsittely Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa alkaa 18. lokakuuta.
Syytteen nostosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Poika on edelleen kadoksissa
Alaikäinen Rasmus katosi viime marraskuussa sen jälkeen, kun hän oli ottanut yhteen paikallisessa baarissa vapailla olleen poliisimiehen kanssa. Pohjanmaan poliisi epäilee poliisimiestä pahoinpitelystä, tämän asian tutkinta on edelleen kesken.
Poliisin mukaan pimitetyllä tallenteella olisi todennäköisesti ollut merkitystä tutkinnan alkuvaiheessa.
– Sitä on mahdotonta sanoa, olisiko merkitys ollut ratkaiseva, viestintäpäällikkö Mikael Appel Pohjanmaan poliisista totesi toukokuussa MTV Uutisille.
Tutkinta nyt KRP:llä
Lapualaispojan katoaminen siirtyi Keskusrikospoliisille kesäkuun lopussa. KRP selvittää, joutuiko poika rikoksen uhriksi.
MTV Uutiset on yrittänyt tavoitella tutkinnanjohtajaa, mutta hän on vuosilomalla.
Poikaa etsittii toukokuussa laajoilla maastoetsinnöillä tuloksetta.
Rasmus Takaluoma on ollut nyt kadoksissa yhdeksän kuukautta.
Lue myös:
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää