Maryam Razavi julkaisi Instagram-tililleen herkän otoksen.
Laulaja Leo Stillmann ja hänen stylistipuolisonsa Maryam Razavi saivat 27. toukokuuta esikoislapsensa. Onnelliset vanhemmat ovat jakaneet suloisia otoksia sosiaalisessa mediassa.
Razavi poseeraa tuoreessa Instagram-kuvassaan pienokainen sylissään. Kaksikko on pukeutunut samanlaisiin sinisiin neuleisiin ja tuore äiti halaa pienokaistaan.
– Rakastan sinua, hän toistaa kuvatekstissään englanniksi.
LUE MYÖS: Leo Stillmanin ja Maryam Razavin esikoinen syntyi: "Me ollaan maailman onnellisimpia"
Razavi ja Stillman tutustuivat muutama vuosi sitten Emma-gaalassa. Stillman kertoi hiljattain MTV Uutisten haastattelussa, että pariskunta oli varautunut pienokaisen syntymään ja hankkinut tarvikkeet vauvalle jo hyvissä ajoin.
– Mun oli pakko saada hoitopöytä, vaikka jotkut sanovat, ettei sitä tarvitse. Mutta mun mielestä on ihanaa, että tuossa on hoitopöytä missä on vaipat jo valmiina, vähän pinkkiä pyyhettä ja muuta, Stillman fiilisteli.
– Hommattiin melkein heti myös vauvan kehto, se on ollut koko ajan makkarissa muistuttamassa siitä. Ihan kuin ei muuten muistaisi, muusikko nauroi.