Leo Stillman tuli isäksi vajaa vuosi sitten – avautuu nyt vanhemmuudesta: "Enemmän siinä on naisella duunia kuin miehellä"

Leo Stillman
Julkaistu 21.02.2021 18:02
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Leo Stillman sai esikoisensa toukokuussa 2020.

Muusikko Leo Stillman29, tuli isäksi vajaa vuosi sitten keväällä, kun hän sai malli-stylisti Maryam Razavin kanssa parin esikoistyttären Celestian. Samoihin aikoihin, kesällä 2020, Stillman alkoi kuvata elämäänsä Iholla-sarjaa varten. Stillman kertoi MTV Uutisille vuoden alussa eläneensä tuohon aikaan hyvin kiireistä arkea elämässään: vauva-arjen lisäksi Stillman oli juuri julkaissut uutta musiikkia ja työsti levyä tuoreen Kuohu-yhtyeensä kanssa. Lisäksi treenit Tähdet, tähdet -ohjelmaa varten olivat alkaneet. 

– Aika hektistä elämä oli silloin, eikä se ole kyllä siitä hirveästi muuttunut. Sää oli erilainen, mitään muuta hirveän erilaista ei ole tähän päivään verrattuna, Stillman pohti naureskellen. 

Stillman kuvasi elämäänsä noin kolmen kuukauden ajan, kesäkuusta syyskuuhun. Tuolloin tuore isä totutteli uuteen rooliinsa, joka Stillmanin mukaan oli ihanaa ihmettelyä sekä hyvällä tapaa identiteettikriisi. 

– Se muuttaa hyvällä tavalla arvomaailmaa ja ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Olet vastuussa toisesta ihmisestä ihan eri tavalla kuin olet aikaisemmin ollut, niin kyllähän se muuttaa elämää. 

Sen lisäksi, että Stillman oli erittäin innoissaan uudesta kappaleesta elämässään, sisältyi siihen myös uudenlaista väsymistä sekä muusikon sanojen mukaan "kaikennäköistä kränää itsensä kanssa". 

LUE MYÖS: Ensimmäistä kertaa isäksi tulleen Leo Stillmanin arvot muuttuivat lapsen syntymän myötä – ennen tilaisuuksiin tultiin baarista, nyt salilta

Väsymys ei kuitenkaan yllättänyt tuoretta vanhempaa. Stillman arvelee, että väsymys iski enemmän hänen puolisoonsa.

– Enemmän siinä on naisella duunia kuin miehellä. Ja tein samalla myös tosi paljon töitä, niin olin myös paljon himasta pois. Kaikki se aika mitä oli (kotona), yritti olla kyllä sitten sillä tavalla apuna. Mutta ehkä kyllä kokisin, että se on varmaan naisella enemmän, varsinkin tuossa alussa ja varmaan aina. Että aika helpolla olen sillä tavalla päässyt, mutta olen varmaan tottunut, sillä olen aina väsynyt. 

Stillmanin mukaan kodin tehtäviä pyrittiin jakamaan tasaisesti silloin, kun Stillman oli myös kotona. Muusikon mukaan vanhemmuudella on myös ollut vaikutusta parisuhteeseenkin. 

– Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sanotaanko niin, Stillman kertoo. 

Tällä hetkellä vajaa vuoden ikäinen tytär voi Stillmanin mukaan hyvin ja oppii jatkuvasti uutta. Erityisesti luminen talvi on ollut pienelle tytölle suuri ihmetyksen aihe. 

– Vein hänet pulkkamäkeen kun tuli lumet ja hän oli ihan ihmeissään siitä, että mitä siinä tapahtui. Siitä hän piti, kun vedin häntä pulkassa, mutta siitä mäenlaskusta mun sylissä hän ei vielä ihan oikein välittänyt, se oli vähän liian jänskää, Stillman kertoo hymyillen.

Tuoreimmat aiheesta

Leo Stillman