Maskitehtaalla Sri Lankassa melkoinen koronalinko – yli tuhat sairastunutta, tehtaalla töissä 1 700 työntekijää

EPA Sri Lanka korona
Testaamista Sri Lankassa. Kuvituskuva/AOP
Julkaistu 07.10.2020 18:09

MTV UUTISET – STT

Sri Lankassa yli tuhat kasvomaskitehtaan työntekijää on saanut koronatartunnan, kertovat viranomaiset.

Tehdas on valmistanut kirurginmaskeja muun muassa Yhdysvaltoihin toimitettavaksi.

Ensimmäisestä tekstiilitehtaalla saadusta positiivisesta testituloksesta raportoitiin kolme päivää sitten.

Mittava tartuntarypäs on nostanut saarivaltion tartuntojen määrän lähelle 4 500:aa.

Tehtaan omistavan Brandixin mukaan tartuntojen räjähdysmäistä kasvua yritetään suitsia tehtaalla, mutta toimia tartuntojen pysäyttämiseksi vaikeuttavat oireettomat viruksen kantajat.

Yhteensä tehdas työllistää noin 1 700 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta

Sri Lanka