Massa palauttaisi välitankkauksen formuloihin

Felipe Massa 32
Felipe Massa.
Julkaistu 19.05.2015 18:19

MTV SPORT

Williamsin F1-kuljettaja Felipe Massa palauttaisi välitankkauksen kisoihin kaudeksi 2017.

Formulasarjan strategiatyöryhmä julkisti viime viikolla suunnitelman uudistuksista. Niistä eniten keskustelua on herättänyt ehdotus välitankkauksen palauttamisesta.

Välitankkaus poistettiin vuonna 2009 kustannus- ja turvallisuussyistä. Vuonna 2008 Massan kisa Singaporessa meni pilalle, kun hän lähti liikkeelle bensaletku kiinni autossaan. Tapaus maksoi hänelle maailmanmestaruuden, kun Lewis Hamilton meni ohi.

Massa puoltaa silti välitankkauksen palauttamista.

– En usko, että siitä tulisi turvallisuusongelma. Välitankkaus oli formuloissa vuosikaudet ja ongelmia oli jokunen, mutta ei kuitenkaan mitään kovin vaarallisia sellaisia, Massa sanoi Sky Sportsin jutussa tiistaina.

– Mielestäni se olisi hyvä asia ja se muuttaisi kisan täysin. Tällä hetkellä ongelma on se, että kun kisaamme täydellä tankilla, on auto hyvin raskas. Kierrosaikojen ero aika-ajon ja kisan välillä on suuri. Välitankkauksen aikoihin verrattuna nyt mennään paljon hitaammin. Olen varma, että kisasta tulisi paljon kiinnostavampi, vauhdikkaampi ja kivempi myös ajaa.

Lähde: Sky Sports

Tuoreimmat aiheesta

F1