Matalavyötäröiset farkut ja läpinäkyviä kankaita: Stylisti vinkkaa, kuinka hurjaa paluuta tekevää 2000-luvun muotia voi soveltaa arjessa
Muodin aallonharja ammentaa nyt ja ensi vuonna vaikutteita 2000-luvun vaihteesta. Monen voi olla vaikea muistella erittäin matalavyötäröisten farkkujen kulta-aikaa hyvällä.
Viimeisen kuukauden aikana maailman suurimmat muotiviikot Milanossa, New Yorkissa, Lontoossa ja nyt viimeisimpänä Pariisissa ovat esitelleet ensi kevään ja kesän muotia.
Kansainväliset muotiviikot ovat muotialalle elintärkeä kohtaamispaikka.
Katso MTV Uutisten reportaasi Pariisin muotiviikoilta alla olevalta videolta. Juttu jatkuu videon alla.
2000-luvun muoti tekee pelätyn paluun
Muotiviikkojen lavojen antia arvioi myös Viiden jälkeen -ohjelman studiossa stylisti Jasmin Mishima.
– Aika paljon näkyi läpinäkyviä vaatteita ja leikkauksia, jotka paljastivat kehon eri osia, Mishima kuvailee.
Muoti on viimeiset vuodet viihtynyt hyvin 1990-luvun tunnelmissa, mutta on pikkuhiljaa siirtymässä kohti vuosituhannen vaihdetta. Mishima myöntää, että häntä pelottaa. mitä siirtymä 2000-luvun muodin vaikutukseen tuo tullessaan.
– Olen itse ollut silloin nuori ja se aika on vielä aika lähellä. Sieltä on jo tullut reisitaskuhousut ja matalavyötäröiset housut. Kivuliasta itselleni ainakin vielä, Mishima naurahtaa.
Jos joku epäilee, ettei housujen vyötärö enää koskaan putoaisi niin matalalle kuin se oli vuosituhannen vaihteessa, niin Mishimalla on ikäviä uutisia.
– Nehän on jo nyt niin matalalla kuin 2000-luvun vaihteessa, Mishima toteaa.
Läpinäkyviä vaatteita voi olla vaikea soveltaa arjessa tyylikkäällä ja tahdikkaalla tavalla. Läpinäkyvää mekkoa ei voi esimerkiksi työpaikalle pukea päälle.
– Valikoi, mikä vaatekappale on se läpikuultava. Sinulla voi olla vaikka joku magea läpikuultava jakku ja sen alla toppi, Mishima ehdottaa.
Jokainen voi nykyisin päättää ja ottaa muodista ne vaikutteet, joista itse tykkää. Muodin perässä ei tarvitse sokeana rynniä.
Katso artikkelin yllä olevalta videolta stylisti Jasmin Mishiman vinkit, kuinka vuosituhannen vaihteen muoti soveltuu nykypäivänä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää