Julkkispariskunta Brad Pittin Angelina ja Jolien hyvä ystävä, näyttelijä Matt Damon valitteli saksalaisessa televisiossa ystäväpariskuntansa kohtaloa. – He ovat kuin vankeja, mies totesi.
Oscar-pystien arvoinen ja People-lehden mukaan yhdeksi seksikkäimmistä miehistä siunattu näyttelijä Matt Damon saa elää omaksi onnekseen rauhallista elämää. Monet hänen ystävistään taas eivät.
– Minulla on ystäviä, jotka elävät kuin vankilassa, muun muassa Brad Pitt ja Angelina Jolie. He eivät voi tehdä mitä tahansa. Esimerkiksi jos he menevät kävelylle, tulee siitä kansainvälisesti seurattu tapahtuma, 40-vuotias Damon totesi saksalaisessa televisiohaastattelussa.
– Minä olen onnekas, kun olen saanut nauttia niin julkisuudesta kuin tavallisestakin elämästä. Teen työtä, jota rakastan, mutten tarvitse puolisotilaallisia joukkoja turvakseni, jos haluan lähteä kävelylle etuoveltani.
– Siitä lähtien, kun löysin vaimoni (Luciana Barroso) ja saimme lapsia, koko elämäni on pyörinyt perheen ympärillä. Tuolloin elämäni muuttui dramaattisesti, hän jatkaa.
Matt Damon ja Luciana Barroso avioituivat 2003 ja parilla on kolme tytärtä.
– En ole niin hullu kuin useat tähdet. Ehkä se johtuu siitä, että olen naimisissa naisen kanssa, joka ei ole näyttelijä. Ja me elämmme New Yorkissa. Niin kauan kuin emme päädy turistikohteisiin, voimme kävellä kaduilla ilman, että kukaan huomaa meitä. New Yorkissa asuvat eivät sekoa nähdessään minut.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Kuvat: Getty Images
Lähde: People