Matti Väliahdet palkittiin Vuoden isä 2023 -tunnustuksella.
Rovaniemeläinen 84-vuotias Matti Väliahdet on yksi kolmesta suomalaisesta isästä, jotka saivat tiistaina Vuoden isä -palkinnon.
Väliahdet on toiminut kehitysvammaisen Pertti-lapsensa omaishoitajana siitä asti, kun pojan äiti kuoli lähes 30 vuotta sitten.
Lue myös: Vuoden isä Janne Saarela kuskasi vuosia tyttäriään ja hurahti itsekin muodostelmaluisteluun: "Pudotti jään pinnalle sika äkkiä"
Pertti muutti kaksi vuotta sitten läheiseen palvelutaloon, jossa isä käy päivittäin tapaamassa poikaansa.
Tuore vuoden isä jopa hämmästyy, kun häneltä kysytään, mikä isyydessä on ollut vaikeinta.
– Ei minulla ole ollut siinä mitään vaikeata, korostaa Väliahdet.
Minkälainen oli hetki, jolloin Matti päätti alkaa lapsensa omaishoitajaksi? Katso ylhäältä tuoreen vuoden isän haastattelu!