Max Verstappen ajoi voittoon Espanjassa – Valtteri Bottaksella vaikea kisa

Formula ykkösten kauden kymmenes kilpailu Espanjan GP päättyi Red Bullin Max Verstappenin voittoon. Kyseessä oli MM-sarjan kärkinimelle kauden seitsemäs osakilpailuvoitto.

Toiseksi sijoittui loistavasti ajanut McLaren-kuljettaja Lando Norris. Norris sai lopussa vielä kiinni Verstappenia, mutta ei päässyt kuitenkaan iskuetäisyydelle. Kolmannen sijan vei nimiinsä Lewis Hamilton. 

Sauberin Valtteri Bottas oli kilpailun 16:s. Bottas ei onnistunut avaamaan MM-sarjan pistetiliään. Bottas lähti kilpailuun ruudusta 12.

MM-sarjan ylivoimainen kärkinimi oli myös sunnuntaina radan valtias. Kolminkertainen maailmanmestari johtaa MM-sarjaa peräti 69 pisteen erolla.

– Kisa ratkesi alussa. McLaren oli todella nopea tänään. Olen todella tyytyväinen voittoon. Kun pääsin johtoon, minun piti hoitaa renkaitani. Ne kuumenevat täällä todella paljon, Verstappen sanaili ratahaastattelussa.

Espanjan osakilpailun yksi onnistuja oli Mercedeksen Hamilton. Kilpailun kolmanneksi sijoittunut Hamilton pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella palkintopallille. Edellinen pallisija oli viime kauden Meksikon GP:stä.

– Tämä on ollut hyvä viikonloppu. Pitää kiittää tallia, koska he ovat harjoitelleet varikkostoppeja. Paremmalla startilla olisimme olleet lähempänä kärkeä, Hamilton kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat