Mercedeksen Valtteri Bottas oli ylitse muiden sunnuntain Turkin GP:ssä Istanbulin radalla. Bottas päihitti toiseksi tulleen Red Bullin Max Verstappenin peräti 14,5 sekunnin erolla. Bottas säväytti vielä kisan lopussa tykittämällä ylivoimaisesti nopeimman kierrosajan. Kilpailun jälkeen suomalainen oli yhtä hymyä.
RAPORTTI: Valtteri Bottas palasi GP-voittajaksi! Mykistävä suoritus erikoisessa kilpailussa
Bottas lähti sunnuntain kisaan paalupaikalta, pitäen ykköspaikkansa vahvan lähtönsä myötä.
Suomalainen oli muutaman kierroksen ajan toisena, kun Ferrarin Charles Leclerc pysyi radalla. Bottas poimi kuitenkin Leclercin, minkä jälkeen hän ajoi maisemaan.
Kisan viimeisellä kierroksella Bottas latasi vielä ylivoimaiset pohjat: 1.30,432. Tämän myötä Bottas otti Turkista mukaansa 26 pistettä.
– Edellisestä voitosta on mennyt hetki. Tuntuu hyvältä! Bottas iloitsi ja teki tunnustuksen perään:
– Tämä oli yksi parhaista kisoistani ikinä. Yksi pieni luisu, mutta muuten kaikki oli kontrollissa. Ei ollut helppoa valita oikeaa taktiikkaa näissä olosuhteissa, mutta olen iloinen, että kaikki sujui hyvin.
Turkin kisa ajettiin märällä radalla. Aston Martinin Sebastian Vettelin lyhyttä kokeilua lukuun ottamatta koko kilpailu vedettiin läpi välikelin renkailla.
– Radalla oli vain yksi kuiva linja. Ei tarvinnut paljoa, että auto lähti luistamaan. Vaikea kisa, mutta tämä tuntuu hyvin ansaitulta voitolta! Bottas tiivisti.
Bottaksen ja Verstappenin lisäksi palkintopallille nousi Red Bullin Sergio Perez.