Max Verstappen otti omansa: Bottaksen kisa päättyi kolariin – Imolan F1-kisan raportti ja MM-pisteet

7.13712194
xpbimages.com
Julkaistu 18.04.2021 18:09
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Imolassa ajettu F1-kauden toinen osakilpailu oli tapahtumientäyteinen.

Voittoon ajoi kolmosruudusta startannut Red Bullin Max Verstappen, joka johti kilpailua varikkokäyntiään lukuun ottamatta lähdöstä maaliin. 

Toinen oli paalupaikalta startannut Mercedeksen Lewis Hamilton, joka teki ajovirheensä jälkeen komean nousun kohti kärkeä.

Seitsemännestä ruudusta startannut McLarenin Lando Norris oli kolmas.

16. ruudusta startannut Alfa Romeon Kimi Räikkönen nousi viimevuotisen Imolan kisan tavoin yhdeksännelle sijalle, mutta hän putosi lopullisissa tuloksissa 13:nneksi saatuaan kisan jälkeen 30 sekunnin aikasakon uusintastarttia edeltäneistä tapahtumista.

Kahdeksannesta ruudusta startannut Mercedeksen Valtteri Bottas keskeytti.

Punaiset liput puolivälissä

Kilpailu aloitettiin sateella, mutta ensimmäinen puolikas ajettiin läpi jotakuinkin siististi. Tapahtumat alkoivat toden teolla vasta sen jälkeen, kun kuljettajat olivat vaihtaneet kuivan kelin renkaille.

Toisena ollut Hamilton ajoi ensin 31. kierroksella seinään ohittaessaan Williamsin George Russellia kierroksella. Hetkeä myöhemmin Russell ja hänen edellään yhdeksäntenä ajanut Bottas kolaroivat juuri ennen kakkosmutkaa.

Kolari sattui niin kovasta vauhdista, että rata täyttyi romusta ja autot jäivät savuamaan kakkosmutkan ulkopuolelle. Kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla.

Uusintastartin jälkeen Verstappen ajoi karkuun takanaan olleilta Ferrarin Charles Leclerciltä, Norrisilta ja tallikaveriltaan Sergio Péreziltä. Leclerc nukkui uusintastartissa ja putosi Norrisin taakse, Pérez pilasi oman kisansa ajamalla ulos ja putosi kauas kärjestä.

Hamilton oli uusintastartissa vasta kahdeksannella sijalla.

Imolan F1-kisan tulokset:

sija:kuljettaja:talli:ero:
1.Max VerstappenRed Bull
2.Lewis HamiltonMercedes+22,000
3.Lando NorrisMcLaren+23,702
4.Charles LeclercFerrari+25,579
5.Carlos SainzFerrari+27,036
6.Daniel RicciardoMcLaren+51,220
7.Pierre GaslyAlphaTauri52,818
8.Lance Stroll*Aston Martin56,909
9.Esteban OconAlpine+1:05,704
10.Fernando AlonsoAlpine+1:06,561
11.Sergio PérezRed Bull+1:07,151
12.Yuki TsunodaAlphaTauri+1:13,184
13.Kimi Räikkönen**Alfa Romeo+1:34,773
14.Antonio GiovinazziAlfa Romeo+1 kierros
15.Sebastian VettelAston Martin+1 kierros
16.Mick SchumacherHaas+2 kierrosta
17.Nikita MazepinHaas+2 kierrosta
Valtteri BottasMercedeskeskeytys
George RussellWilliamskeskeytys
Nicholas LatifiWilliamskeskeytys

*Lance Stroll sai viiden sekuninn aikasakon ja putosi Pierre Gaslyn taakse kahdeksanneksi.

** Kimi Räikkönen sai 30 sekunnin aikasakon ja putosi 9. sijalta 13:nneksi.

Kuljettajien MM-pisteet:

sija:kuljettaja:talli:pistettä:
1.Lewis HamiltonMercedes44
2.Max VerstappenRed Bull43
3.Lando NorrisMcLaren27
4.Charles LeclercFerrari20
5.Valtteri BottasMercedes16
6.Carlos SainzFerrari14
7.Daniel RicciardoMcLaren14
8.Sergio PérezRed Bull10
9.Pierre GaslyAlphaTauri6
10.Lance StrollAston Martin5
11.Yuki TsunodaAlphaTauri2
11.Esteban OconAlpine2
13.Fernando AlonsoAlpine1
14.Kimi RäikkönenAlfa Romeo0
15.Antonio GiovinazziAlfa Romeo0
16.George RussellWilliams0
17.Sebastian VettelAston Martin0
18.Mick SchumacherHaas0
19.Nikita MazepinHaas0
20.Nicholas LatifiWilliams0

Valmistajien MM-pisteet:

sija:talli:pistettä:
1.Mercedes60
2.Red Bull53
3.McLaren41
4.Ferrari34
5.AlphaTauri8
6.Aston Martin5
7.Alpine3
8.Alfa Romeo0
9.Williams0
10.Haas0

Tuoreimmat aiheesta

F1