Sunnuntaina Itävallassa kauden avausvoittonsa napannut Max Verstappen ei pidä mahdottomana, etteikö voisi taistella tänä vuonna mestaruudesta.
Verstappen on MM-pisteissä viidentenä eron kärjessä olevaan Sebastian Vetteliin ollessa 53 pistettä. Kaudesta on ajamatta kuitenkin 12 kisaa, joten ero olisi periaatteessa kurottavissa.
Verstappen painottaa, että tarvitsisi Renaultilta vain enemmän moottoritehoja. Red Bull on alkukaudella kärsinyt Renault-moottorin tehovajeesta. Mercedes ja Ferrari saavat voimanlähteistään irti enemmän.
– Emme koskaan anna periksi. Tarvitsemme vähän enemmän moottoritehoja ja voimme olla mukana joukossa (taistelemassa mestaruudesta), Verstappen sanoi.
Alkukauden kisoissa Verstappen antoi ajovirheillään paljon tasoitusta. Itävallassa hän sai pettymyksilleen revanssin. Entistä hienommalta Verstappenista tuntui ajaa voitto noin 20 000 äänekkään hollantilaisfanin edessä.
– En olisi voinut valita tälle parempaa kisaa, Verstappen hehkutti.
Verstappenille F1-osakilpailuvoitto oli uran neljäs. Ensimmäinen voitto tuli hänen ensimmäisessä Red Bull-kisassaan 2016 Barcelonassa. Viime vuonna Verstappen voitti Malesiassa ja Meksikossa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.