Red Bullin tähtikuljettaja Max Verstappen on huolissaan tallinsa viimeaikaisesta iskukyvystä aika-ajoissa.
MM-sarjaa johtava Verstappen ajoi Qatarin aika-ajoissa toiseen ruutuun, mutta ero paalupaikan valloittaneeseen Lewis Hamiltoniin oli lähes puoli sekuntia. Verstappen oli kuitenkin tyytyväinen omaan kierrokseensa, joten suuri ero kertoi hollantilaiselle karua kieltä.
– Tein kelpo kierroksen, mutta meiltä puuttui kokonaisvaltaisesti vauhtia. Oli vaikeaa vastata heidän vauhtiinsa, Verstappen summaa aika-ajoaan.
LUE MYÖS: Red Bull -kuski Sergio Perezille karmiva epäonnistuminen – Max Verstappenille huonoja uutisia
Verstappen on ajanut tällä kaudella peräti yhdeksän kertaa paalupaikalle, mutta viime kisojen aikana niin Verstappen ja Red Bull ovat olleet hieman vaikeuksissa. Red Bull on valloittanut ykkösruudun kuuden edellisen aika-ajon aikana vain kerran.
Haasteita ilmeni myös Qatarissa. Vaikka Verstappen ajoikin toiseksi, joutui Red Bullin toinen kuljettaja Sergio Perez pettymään pahasti, kun hän jäi 11. ruutuun. Verstappen on huolissaan Red Bullin viimeaikaisista aika-ajosuorituksista.
– "Checo" ei ollut edes kolmososiossa, joten meillä on selvästi enemmän haasteita kuin normaalisti. Se ei ole ihanteellista. Aikaajot ovat olleet meille hieman vaikeampia, Verstappen harmittelee.
24-vuotias tähtikuljettaja ei odota itseltään tai talliltaan suuria urotekoja sunnuntaina, mutta hollantilainen on silti valmis lyömään kaikkensa likoon.
– Katsotaan, mihin pystymme huomenna. Selvästikin vauhtiero on aika iso, joten en odota ihmeitä. Olemme kuitenkin uudella radalla, joten mitä vain voi tapahtua.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.