McLaren pisteille Belgiassa? – Alonsolta huvittava vastaus

GettyImages-484866326
Fernando Alonsolle ei ole luvassa menestystä Belgiasta. 2015 Getty Images
Julkaistu 23.08.2015 10:44

MTV SPORT

McLarenin espanjalaiskuski Fernando Alonso ei edes unelmoi MM-pisteistä formula ykkösten sunnuntaisessa Belgian GP:ssä.

Alonso oli lauantain aika-ajossa 18:s heti tallitoverinsa Jenson Buttonin jälkeen. Kaksikko lähtee kisaan kuitenkin letkan hänniltä, sillä McLarenia rangaistiin lukuisista moottoripäivityksistä yhteensä peräti 105 lähtöruudulla. 

Alonson vastaus oli tyhjentävä, kun häneltä kysyttiin voisiko McLaren-autosta löytyä vauhtia pistetaisteluun sunnuntaina. 

– Siihen pitäisi tapahtua kaikenlaista. Puhuin aikaisemmin sateesta, mutta tarvitsemme varmasti jotain muutakin kuin sateen. Tarvitsisimme todella kaoottisen kilpailun, mutta pisteet eivät voi olla edes tavoitteemme, Alonso toteaa F1i-sivuston mukaan.

– Meidän pitää olla realistisia, sillä emme ole lainkaan kilpailukykyisiä. Tavoitteemme on oppia lisää autosta ja saada kilometrejä alle.   

Lähtöruuturangaistuksista Alonso ei välittänyt. 

– Tiesimme, että meillä on täällä vain pienet mahdollisuudet menestyä, joten strategiamme oli päivittää moottoria ja ottaa rangaistukset, espanjalainen selvitti. 

Suora lähetys Belgian GP:stä alkaa klo 13.30 MTV Maxilla ja MTV Katsomossa. Startti klo 15.00!

F1 live 10 kpl

Tuoreimmat aiheesta

F1