Stina Edelmann (ent. Toljander) oli Vesa-Matti Loirin kanssa yhdessä kuusi vuotta, ja he saivat kaksi poikaa.
Taiteilija Vesa-Matti Loiri kuoli 77-vuotiaana elokuussa 2022. Hänen ex-kumppaninsa Stina Edelmann (ent. Toljander) oli Loirin kanssa yhdessä kuusi vuotta. Erilleen pari muutti vuonna 1999.
Edelmann kertoi Me Naisille 5. joulukuuta julkaistussa artikkelissa, että he olivat Loirin kanssa kihloissa ja puhuivat myös naimisiinmenosta.
– Jos olisimme menneet naimisiin, ne olisivat olleet henkiset juhlat. Emme kaivanneet sitä julkista huomiota, mitä häistä olisi seurannut, Edelmann kertoi Me Naisten Elämäni oivallukset -juttusarjassa.
Edelmannilla ja Loirilla oli ikäeroa 28 vuotta. Edelmann oli 21-vuotias, kun heidän ensimmäinen poikansa Ukko, 28, syntyi. Reilun vuoden kuluttua pari sai toisen pojan Sampon, 27.
– Lisääntymisviettini ei laantunut siihen, ja se oli yksi syy Veskun ja minun eroon. Hän ymmärsi ikäeromme ja sen, että nuoren tytön on lähdettävä eteenpäin. Lisääntymisvietti on nuorella naisella niin voimakas, että se sekoitti pään, Edelmann kertoi Me Naisille.
Me Naisten mukaan Edelmann itki parin eroa kaksi vuotta. Edelmann sai myöhemmin vielä kolme lasta lisää. Edelmannin mukaan Loiri oli kuitenkin pappa kaikille Edelmannin lapsille ja jätti heille perinnöksi soittimiaan.
– Hän oli meille kaikille aina läsnä, ja me kaikki olemme jotenkin saman näköisiäkin. Vaikka erosimme Veskun kanssa, olimme aina lähellä toisiamme. Kävimme eron tarkasti läpi: miksi ja minkä takia halusin erota. Vesku ei olisi halunnut, olinhan luvannut hänelle kantaa hänet hautaan asti. Ja niin itse asiassa teinkin, Edelmann kertoi Me Naisille.
Lue myös: Vesa-Matti Loiri oli elämänsä aikana naimisissa kolme kertaa – viihdelegendan rinnalla nähtiin myös useita julkkisnaisia
Loirin hautajaiset pidettiin 20. syyskuuta 2022 Johanneksenkirkossa Helsingissä.
Me Naisten artikkelin mukaan Edelmann lähetti Loirin aikoinaan lääkäriin, kun hänen kätensä oli murtunut. Edelmann hoiti murtumaa ja tunsi, ettei Loirin energioissa ollut kaikki kunnossa.
– Kuten ei ollutkaan. Tutkimuksissa selvisi syöpä, Edelmann muisteli Me Naisille.
Lähde: Me Naiset