Kansanedustaja Jani Toivola on yksinhuoltaja omasta tahdostaan. Hän kertoo Me Naisten haastattelussa joutuneensa uuvuttavan arjen vuoksi sairauslomalle jo kahdesti.
Ensimmäisen kerran uupumus iski jo ennen Jani Toivolan lapsen syntymää. Hän oli ensimmäisen kauden kansanedustaja ja tehnyt työtä vuoden.
Toivola myöntää Me Naisten haastattelussa, että sopeutuminen näyttelijän elämästä kansanedustajan arkeen oli vaikeampaa kuin hän oli ajatellut.
– Pukeuduin oikein, katsoin miten muut toimivat ja yritin toimia samoin. Menetin persoonani yrittäessäni olla uskottava, Toivola kertoo.
Toivolasta tuli levoton ja hän kärsi jatkuvasti keskittymisvaikeuksista. Hän koki olevansa erittäin uupunut töissä ja kadotti tunteen työn merkityksellisyydestä.
Vyyhti alkoi purkautua, kun hän ymmärsi, ettei voi kantaa kaikkien taakkoja omilla harteillaan ja hän jäi sairauslomalle.
Toisen kerran hän oli uupumuksen vuoksi kahden viikon mittaisella sairauslomalla viime keväällä. Tuolloin hänellä oli pieni lapsi, jonka yksinhuoltaja Toivola on.
– Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, hän myöntää.
Toivola pohdiskelee haastattelussa sitä, että vaikka lapsi toisaalta lisäsi kuormitusta ja toimi uupumuksen katalyyttina, toisaalta lapsi kannusti toipumaan nopeammin.
Toivola pohti jopa eduskunnasta eroamista ja kertoo haastattelussa, että jos työpaikka olisi ollut toinen, hän olisi jo irtisanoutunut.
Jani Toivola vieraili eilen keskiviikkona Huomenta Suomessa. Katso haastattelu alta videolta.
10:48
Lähde: Me Naiset