Kari Jalosen asema Tshekin miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana on vakavasti uhattuna, tshekkiläinen Isport kertoo. Urheilusivusto raportoi hälyttäviä yksityiskohtia muun muassa Jalosen ja Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtajan Alois Hadamczikin väleistä.
Tshekin johtoryhmän edellisen kokouksen jälkeen kerrottiin, että Jalosen jatkosta tehtäisiin päätös tämän viikon tiistaina, mutta Tshekin liittohallitus kokoontuu Isportin mukaan naulaamaan päätöksen jo tänään maanantaina.
Tshekin johtoryhmä kokoontui aiemmin 8. kesäkuuta, mutta se ei tuolloin vielä tehnyt Jalosesta päätöstä. Se halusi GM Martin Havlatin ja päävalmentaja Kari Jalosen laativan raportin askelmerkeistä kohti ensi vuonna Tshekissä järjestettäviä MM-kisoja. Raportissa tulisi käydä läpi, miten päävalmentaja peluuttaisi parempaa jääkiekkoa.
Isport muotoilee eri kohdissa juttua, että Jalosen asema on "vakavasti uhattuna", "lievästi sanottuna hyvin epävakaa". Sivusto kertoo saaneensa edelliseen kokoukseen osallistuneilta tietoja, joiden mukaan Jalonen poistui tapaamisesta "erittäin huolestuneella ilmeellä".
LUE MYÖS: Kommentti: Kari Jalonen on karmeassa tilanteessa – kädet on sidottu
Tshekin johtoryhmän jäsenet eivät väitetysti olleet täysin tyytyväisiä Jalosen esityksiin edellisessä kokouksessa. Suomalainen ei väitetysti vakuuttanut puolustuksellaan, ja hänen analyysiltään odotettiin enemmän.
Jalonen luotsasi ensimmäisenä keväänään Tshekin vuosi sitten MM-pronssille – maan miesten maajoukkueen ensimmäiseen arvokisamitaliin kymmeneen vuoteen – mutta Tshekissä petyttiin tämän kevään MM-turnauksen kahdeksanteen sijaan.
Isportin mukaan pelitapaan Jalosen alaisuudessa ei olla oltu tyytyväisiä. Hadamczik esitti hiljattain vaatimuksia, että Tshekin kiekon tulisi jatkossa olla "aggressiivisempaa ja lennokkaampaa".
Pomo ei Jalosen puolella
Isportin mukaan Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Alois Hadamczik olisi jo virkaan astuessaan ilmoittanut, ettei hän ole Jalosen puolella ja yrittäisi korvata hänet. Hadamczik valittiin liiton pomoksi viime kesänä.
Isport otti kiinni myös Hadamczikin äskettäiseen erikoiselta kuulostaneeseen väitteeseen Tshekin videovalmentajana kuluneella kaudella toimineesta Fredrik Norrenasta. Norrena ei enää jatka tehtävässä, mutta Hadamczikin perustelu oli yllättävä.
– Voin paljastaa Kari Jalosen sanoneen, että hän ei halua kollegaa Suomesta rinnalleen. Hän tulee olemaan täällä suomalaisena valmentajana yksin. Fredrik Norrena poistuu, Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Alois Hadamczik sanoi.
Isportin mukaan "tapa, jolla Hadamczik esitti Norrenan pestin loppumisen", ei ollut linjassa Jalosen suhtautumisen kanssa. Toisin sanoen Hadamczik puhui pötyä.
Palkka
Jalonen hyppäsi Tshekin päävalmentajaksi vuosi sitten keväällä vuoteen 2024 ulottuneella sopimuksella. Isport kertoo, että Tshekin jääkiekkoliiton hallitusta hiertää Jalosen palkka, jonka raportoidaan olevan nettona lähteestä riippuen noin 370 000 tai 450 000 Tshekin kruunua eli noin 16 000 tai 19 000 euroa kuussa.
"Hadamczik ja muut" odottavat Isportin mukaan parempia suorituksia ja tuloksia moista rahaa vastaan.
Huomioitavana on mahdollinen irtisanomiskorvauksen suuruus, ja Isport spekuloi, "ratkaiseeko tämä 'yksityiskohta', pysyykö Jalonen lopulta ruorissa". Jalonen ei ole sivuston mukaan itse haluamassa astua sopimuksestaan syrjään.
Jalosesta päättämässä olevassa 11 johtoryhmän jäsenen joukossa ovat Hadamczikin ohella muun muassa jääkiekkolegendat Jaromir Jagr ja Jiri Slegr.
MTV Urheilu ei ole tavoittanut Jalosta kommentoimaan tilannettaan.