Tshekin jääkiekkomaajoukkueessa on toteutunut tuiverruksen keskellä yksi muutos: videovalmentajana toiminut Fredrik Norrena ei jatka riveissä. Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Alois Hadamczikin mukaan päävalmentaja Kari Jalonen oli sanonut, ettei halua suomalaista kollegaa.
Kari Jalosen sopimus Tshekin päävalmentajana ulottuu ensi vuoden kevääseen, mutta hänen jatkonsa Tshekissä on parhaillaan pöydällä. Tshekin johtoryhmän torstaisesta kokouksesta odotettiin jo päätöstä jatkon suhteen, mutta ratkaisua lykättiin eikä Jalosen luottamuksesta vielä äänestetty.
GM Martin Havlatia ja päävalmentaja Jalosta pyydettiin sen sijaan laatimaan yksityiskohtainen suunnitelma Tshekin askelmerkeistä kohti Tshekissä ensi vuonna järjestettäviä MM-kisoja. Raportin on oltava valmis 20. kesäkuuta.
Ennen tätä Tshekin valmennuksessa on toteutunut yksi muutos. Tshekin videovalmentajaksi marraskuussa julkistetulla kontrahdilla liittynyt suomalaisluotsi Fredrik Norrena ei jatka maajoukkueessa.
– Voin paljastaa Kari Jalosen sanoneen, että hän ei halua kollegaa Suomesta rinnalleen. Hän tulee olemaan täällä suomalaisena valmentajana yksin. Fredrik Norrena poistuu, Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Alois Hadamczik sanoi Isport-sivuston mukaan.
Tshekki jäi tänä vuonna MM-kisoissa kahdeksanneksi. Vuosi sitten Tshekki saavutti Kari Jalosen ensimmäisessä Tshekin päävalmentajana vetämässä arvoturnauksessa MM-pronssia.
"Minulla ei ole mitään tietoa, missä se keskustelu on käyty"
Norrena ei ollut itse nähnyt uutista Tshekki-pestinsä päättymisestä. Hän kertoo MTV Urheilulle olleensa vain siinä oletuksessa, että tehtävä päättyy tähän kevääseen, johon sopimus kesti.
– Olin sitoutunut siihen, että hoidan tämän kevään projektin. Olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana siinä, Norrena sanoo.
Hänen mukaansa aiemminkaan mahdollista jatkoa ei ollut mietitty.
– Se oli tämä kausi ja sillä siisti.
Olisiko sinulla ollut halua jatkaa vai tuntuiko, että tämä oli sopivan mittainen pätkä?
– En ole miettinyt. Olen kiitollinen siitä, että sain olla siinä mukana pyynnöstä.
– Ei siinä. Business as usual.
Norrenalle Tshekin jääkiekkoliiton puheenjohtajan Hadamczikin lausuma viesti siitä, ettei Jalonen halunnut enää suomalaista kollegaa joukkueeseen, tuli uutena.
– En ole saanut mitään tietoa, enkä minä kommentoi. Minulla on sopimus loppu.
– Minulla ei ole mitään hajua, missä se keskustelu on käyty.
Siihen, onko Norrena käynyt Kari Jalosen kanssa keskustelua viime aikoina, Norrena vastaa lyhyesti.
– Teimme palautteen kisoista. Sillä tavalla ihan normaalia valmennustyötä. Klousattiin se keissi ja sillä siisti. Tässä on ollut nopea siirtyminen takaisin arkeen.
Tuota arkea entinen huippumaalivahti Norrena viettää edelliskausien tapaan TPS:n U20-SM-sarjajoukkueen päävalmentajana.
– Meillä oli hyvä aamutreeni tässä, käytiin pelin rakennetta läpi ja koetetaan kehittää seuraavaa suomalaista sukupolvea, Norrena raportoi.