Rupert Murdochin mediaimperiumin riippuvuus Donald Trumpista kävi hyvin ilmi Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaalien jälkimainingeissa, kun Trump levitti valhettaan ryöstetyistä vaaleista.
Fox News hyppäsi hetken epäröinnin jälkeen lopulta mukaan Trumpin kelkkaan.
Fox joutui viime vuonna maksamaan 787 miljoonaa dollaria äänestyslaitteita valmistavalle Dominion Voting System -yhtiölle, koska oikeus katsoi Fox Newsin levittäneen yhtiöstä valheita.
– Oikeudenkäyntiasiakirjoista käy ilmi, että vaikka Fox Newsillä tiedettiin, ettei vaaleja ollut ryöstetty, he kuitenkin edistivät tätä näkemystä. Koska Murdoch sanoi, että jos emme tee niin, menetämme katsojia, huomauttaa mediatutkija Dennis Muller Melbournen yliopistosta.
– Näin yhtiö on aina toiminut.
Viime vuosina Fox Newsille on ilmaantunut vieläkin avoimemman oikeistolaisia kilpailijoita, kuten Newsmax, mutta mikään niistä ei ole saanut samaa asemaa.
– Niin kauan kuin he eivät suututa uudestaan yleisöään käymällä Donald Trumpia vastaan, en näe heidän valta-asemalleen mitään uhkaa, Muller sanoo.
Tämän syksyn vaalit ovat suuri testi sille, kuinka pitkälle Fox on valmis menemään Trumpin tukemisessa, sanoo Lachlan Murdochin elämäkerran kirjoittanut australialaistoimittaja Paddy Manning. Etenkin, jos Trump häviää ja esittää taas väitteitä vaalivilpistä. Lachlan Murdoch on Rupert Murdochin poika.
Sekä Muller että Manning uskovat, että Fox on Dominion-tapauksen jälkeen hyvin huolellinen sen suhteen, ettei se joudu enää oikeuteen valheiden levittämisen takia.
– Toivottavasti Fox ja Lachlan Murdoch ovat oppineet läksynsä vuoden 2020 vaaleista, eikä sama enää toistu. Mielestäni on merkkejä siitä, että he ovat oppineet läksynsä. Tämä on hyvin tärkeä testi sille, Manning sanoo.
MTV Uutiset näyttää presidenttiehdokkaiden Kamala Harrisin ja Donald Trumpin välisen vaaliväittelyn keskiviikkona aamuyöllä klo 4 Suomen aikaa. Kyseessä on ehdokkaiden ensimmäinen vaaliväittely.
Uusimmat
-
12:44
Brasiliaisvanhemmat halusivat vauvalleen historiallisen nimen – oikeus vastusti "noloa" valintaa
-
12:39
Valtteri Filppulan Jokerit-ketju selvillä
-
12:34
Tapparan riveissä kova mylläys
-
12:10
Orpo Suomen komissaarisalkusta: "Täydellinen ratkaisu"
-
12:07
Valtteri Bottakselta uusi aluevaltaus
-
12:04
Oulaisissa kadonnut mies on löytynyt
-
11:59
Henna Virkkusesta tulossa EU-komission varapuheenjohtaja
-
11:36
Neljä vangittu Lahden murhasta – yhdellä kontollaan aiempi murhatuomio
-
11:33
Olympiavoittaja Otis Davis on kuollut
-
11:30
Valokuitukaapeleita katkottu Joensuussa – poliisi: Vahingot "huomattavat"
-
11:29
Patrik Laine koki yllätyksen Montrealissa – "Erilaisia, mihin olen tottunut"
-
11:28
"Lämpötilat romahtavat selvästi" – animaatio: Näin Suomi muuttuu punaisesta siniseksi viikossa
-
11:20
Paras tapa pakata ruokaostokset kassiin: "Äitini on tehnyt näin jo 40 vuotta"
-
11:04
Kankaanpään uusnatsit oikeudessa – yksi ei peitellyt kasvojaan
-
11:04
Kokenut Susijengi-peluri lopettaa uransa
-
10:56
Rita Niemi-Mannisen perheelle takaisku koiranpennun hankinnassa: "Se oli suuri pettymys"
-
10:33
Tässä Jonne Halttunen pieksee Kalle Rovanperän – "Olen parempi kaikessa muussa"
-
10:20
Kova avautuminen Mestarien liigasta
-
10:08
S-pankin asiakkailta vietiin noin 1,3 miljoonaa euroa – osa rahoista päätyi nettikasinoille
-
10:00
Euroopan poliittisen vallan jaossa nähtiin tuima käänne ja vihjauksia selkäänpuukotuksesta – minkä salkun Suomi saa?
-
Lataa lisää