Niin kyynistä kuin onkin ajatella taas uutta salamurhayritystä vain kannatuslukujen kannalta, on täysin totta, että yritys sataa Trumpin laariin ja tekee Harrisin tilanteesta tukalan, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltoihin erikoistunut toimittaja Sanna Voltti.
Vuoden 2024 Yhdysvaltain presidentinvaalit jäävät historiaan lukuisten käänteidensä vuoksi. Tuoreimmaksi dramaattiseksi juonenkäänteeksi nousi sunnuntaina päivällä paikallista aikaa Floridassa tapahtunut välikohtaus, jota liittovaltion poliisi FBI tutkii jälleen uutena salamurhayrityksenä.
Poliisi otti kiinni epäillyn 58-vuotiaan havaijilaisen Ryan Wesley Routhin lähellä golfkenttää West Palm Beachissä, missä Trump oli pelaamassa omistamallaan klubilla.
Kukaan ei haavoittunut tilanteessa ja epäilty Routh on kuulusteltavana. Salaisen palvelun agentit huomasivat Routhin ollessaan tarkastamassa maastoa Trumpin edellä, jolloin he huomasivat kiväärin piipun pilkottavan aidan läpi.
Routh pääsi ensin pakoon, mutta hänet saatiin pikaisesti kiinni.
Toisin kuin heinäkuun salamurhayrityksen jälkeen, salainen palvelu on nyt saanut kiitosta tarkkaavaisesta toiminnastaan. Trump kehui salaisen palvelun reagointia erinomaiseksi.
Kritiikkiäkin on toki noussut. Moni pitää käsittämättömänä sitä, miten asemies pääsi niin lähelle Trumpia jo toistamiseen.
Kysymyksiä on herättänyt myös se, mistä Routh tiesi Trumpin sijainnin, varsinkin kun Trumpin tiimin mukaan golfaaminen sunnuntaina ei alun perin kuulunut aikatauluun, vaan tapahtui hetken mielijohteesta.
Teon suunnitelmallisuudesta ei vielä suurempaa tietoa, mutta Routh oli liikkeellä neuvostoaikaisen kiväärin kanssa ja oli muutaman sadan metrin päässä Trumpista.
Routhin poika kertoi CNN:lle olevansa hyvin hämmentynyt tapahtuneesta.
Lue myös: Media: Trumpin epäillystä salamurhayrityksestä kiinni otettu on 58-vuotias mies – tämä hänestä tiedetään
Demokraattipuolueen tukija
Mediatietojen mukaan Routhilla on rikostaustaa, mukaan lukien tuomio konekiväärin hallussapidosta. Hän ei myöskään ole maksanut veroja ajallaan. Muitakin rötöksiä löytyy.
Routh on myös äänekäs Ukrainan tuen puolestapuhuja. New York Timesin mukaan Routh, jolla ei ole sotilaskokemusta, oli viime vuonna antanut lehdelle haastattelun, jossa hän sanoi matkustaneensa Ukrainaan värvätäkseen rintamalle afganistanilaisia vierastaistelijoita.
Routh kommentoi sosiaalisessa mediassaan aktiivisesti politiikkaa. Hän on kertonut muun muassa äänestäneensä Trumpia vuonna 2016, mutta olleensa häneen pettynyt. Sittemmin Routh on lahjoittanut rahaa demokraattipuolueelle ja kritisoinut ahkerasti Trumpia.
Heinäkuisen salamurhayrityksen jälkeen Routh kehotti presidentti Joe Bidenia ja varapresidentti Harrisia käymään sairaalassa katsomassa haavoittuneita, koska "Trump ei kuitenkaan tee mitään heidän hyväkseen".
Huhtikuussa Routh kirjoitti X:ssä, että Bidenin hallinnon slogan tulisi olla KADAF: Keep America democratic and free. (Pidetään Amerikka demokraattisena ja vapaana), ja Trumpin kampanjan MASA: Make Americans slaves again (Tehdään amerikkalaisista jälleen orjia).
Lue myös: Trump kommentoi epäiltyä uutta salamurhayritystä: "Mikään ei minua hidasta"
Republikaanit kiehuvat
Trump itse on kommentoinut salamurhayritystä kiittämällä saamistaan hyväntahtoisista viesteistä sekä sanomalla olevansa kunnossa ja ettei aio luovuttaa.
Presidentti Biden, demokraattien ehdokas Harris ja hänen varapresidenttiehdokkaansa Tim Walz ovat kaikki ottaneet kantaa tapahtuneeseen sanomalla olevansa kiitollisia siitä, että Trump on kunnossa.
Republikaanien puolelta meteli on ollut kovaa.
– Tämä presidentti Trumpia vastaan käytävä retoriikka, siitä, että hänestä tulee seuraava diktaattori, että hän on seuraava Hitler, on lopetettava. Nyt riittää, sanoi Floridan republikaanikongressiedustaja Mike Walz Fox Newsin haastattelussa sunnuntaina.
– Ja kun tämä narratiivi, että Trump on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä, tulee vasemmistolta ja medialta, ketään ei pitäisi yllättää, että nämä ihmiset radikalisoituvat ja ryhtyvät tällaisiin toimiin, hän jatkoi.
– He yrittävät tappaa Trumpin jatkossakin. Tämä on vasta alkua. Tämä loppuu vasta, kun voitamme marraskuussa, republikaaninen poliittinen aktivisti Charlie Kirk kirjoitti X:ssä.
– Kukaan johtaja Yhdysvaltojen historiassa ei ole joutunut kohtaamaan näin montaa hyökkäystä ja silti pysynyt näin vahvana ja sinnikkäänä. Hän on pysäyttämätön, kirjoitti edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson niin ikään X:ssä.
Ulostuloissa on pointtinsa. FBI ja salainen palvelu eivät ole vielä kommentoineet teon motiivia, mutta jo Routhin sosiaalisen median perusteella on helppo päätellä, ettei hän pidä Trumpista. Demokraatteja on jälleen helppo syyttää Trumpin panettelusta ja hänen vihaajiensa entisestään kiihdyttämisestä.
Miten Harrisin tiimi voi enää vastata?
Ensimmäisen salamurhayrityksen jälkeen Trump korosti amerikkalaisten yhdistymisen tarvetta ja erimielisyyksien unohtamista. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauaa; Trump palasi pian tuttuun retoriikkaansa, demokraattien haukkumiseen, jopa aiempaa hanakammin.
Harris ja muu demokraattipuolue on vastannut samalla mitalla takaisin. Viime viikolla nähty vaaliväittely Trumpin ja Harrisin välillä oli poliittisesti laiha mutta toisille lauottujen solvausten puolesta sitäkin rikkaampi.
Mutta tuleeko tälle nyt loppu?
On vaikeaa nähdä, miten Harris ja hänen tiiminsä voivat enää puhua Trumpin vaarallisuudesta ja maalata hänet uhkana demokratialle jo toisen salamurhayrityksen jälkeen ilman, että republikaanipoliitikot voivat syyttää häntä vihan lietsomisesta Trumpia vastaan.
Mitä ilkeää Harris jatkossa sanookaan, hän saa republikaanien ja miljoonien äänestäjien syyttävät sormet osoittamaan itseensä.
Ensimmäisen salamurhayrityksen jälkeen syyttävä sormi osoitti Bideniin ja vahinko korjautui sillä, että hän jättäytyi kisasta pois.
Harrisilla on vähemmän vaihtoehtoja.
Onkin mielenkiintoista nähdä, päättääkö Harris kaikesta huolimatta jatkaa samalla "Trump on vaarallinen" -linjallaan, vai päättääkö hän pehmentää retoriikkaansa Trumpia vastaan.
Molemmat vaihtoehdot ovat riski hänen kampanjansa kannalta.
Joka tapauksessa, Harrisin nosteen jälkeen Trump on jälleen askeleen edellä.