Presidentti Donald Trump käy vaalituloksesta oikeutta loppuun saakka, vaikka se ei tuloksia muuttaisikaan.
Presidentti Donald Trump aikoo järjestää kampanjatilaisuuden tapaisia tapahtumia ympäri maata. Vaalien sijaan tapahtumien keskipisteessä ovat tulevat oikeustaistelut.
Asiasta kertovat Fox News ja Axios.
Lue myös: CNN Melania Trump kehottaa miestään tunnustamaan tappionsa
Medioiden mukaan Trump aikoo tuoda tilaisuuksiinsa muistokirjoituksia kuolleilta henkilöiltä, joiden hän väittää äänestäneen viime viikon vaaleissa. Tämän pitäisi olla todiste laajamittaisesta vaalivilpistä.
Vaalivilpistä ei tosiasiassa ole sellaisia todisteita, jotka muuttaisivat presidentinvaalien tuloksia.
Uudelleenlaskentatiimejä ympäri maata
Fox News kertoo, että Trumpin kampanja aikoo lähettää Georgiaan, Arizonaan ja Pennsylvaniaan äänten uudelleenlaskentatiimejä. Kampanja kerää myös rahaa äänestäjiltä oikeustaistelua varten.
Lue myös: MTV:n asiantuntija: Lähikuukaudet ratkaisevat, synnyttääkö Bidenin voitto myönteisen ja kielteisen pyörteen – ”Tämä voi olla tosi suuri juttu”
Lisäksi Axios kertoo, että Trump suunnittelee vaalikampanjan tapaista mediaoperaatiota.
Presidentti Donald Trump ei ole suostunut myöntämään tappiotaan Joe Bidenille. Virallisten tulosten saamisessa voi vielä kestää, mutta tällä hetkellä Biden on menossa kohti tukevaa voittoa.
Fox Newsin mukaan Trumpin neuvonantajat ovat myöntäneet, että oikeustaistelut eivät muuta vaalien lopputulosta. Vaikka Trumpin vaatimuksesta 21 000 ääntä Pennsylvaniassa hylättäisiin, voittaisi Joe Biden osavaltion silti noin 20 000 äänellä.
Uusien tilaisuuksien tarkoituksena onkin pitää presidentin kannattajat hänen puolellaan.
Presidentin asianajaja Rudy Giuliani ennustaa, että viikon loppuun mennessä vireillä on kymmenkunta eri oikeusjuttua.