31-vuotias yhdysvaltalaislääkäri on saanut kuulla ihmettelyä siitä, miksi hän ei mieluummin toimisi mallina tai näyttelijänä. Nainen antoi haastattelun New York Postille.
Lääkärinä työskentelevä yhdysvaltalainen Medina Culver on saanut kuulla moneen otteeseen ihmettelyä siitä, miten noin kaunis nainen voi olla lääkäri.
Kun Medina 22-vuotiaana oli lääketieteellisen pääsykokeen haastatteluosiossa, häneltä kysyttiin, oiko hän huijannut kokeessa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Yleensä naiset, joilla on samanväriset hiukset kuin sinulla, eivät pärjää testissä näin hyvin, oli tenttaaja todennut.
12-vuotiaasta lähtien lääkäriksi halunnut ja koulussa hyvin pärjännyt Medina tyrmistyi kommenteista. Hän ei kuitenkaan jäänyt sanattomaksi vaan vastasi:
– En minä huijannut, vaan tein kovasti töitä pärjätäkseni niin hyvin.
LUE MYÖS: Tuomo ahdistui ulkonäöstään jo esiteininä ja treenasi itsensä sairauslomalle – muistuttaa miesten vaietusta ongelmasta: "Tabu, joka vaatii rikkomista"
Ohjaajan mielestä liian kaunis lääkäriksi
Medina kertoo erään toisenkin esimerkin kohtaamistaan ennakkoasenteista. Hänen kolmantena opiskeluvuonnaan miespuolinen ohjaaja oli todennut, että Medina oli ”liian kaunis ollakseen lääkäri”.
– Se kommentti sattui, mutta toisaalta päätin sen myötä tehdä entistä kovemmin töitä. Halusin osoittaa, että ulkonäkö ei määrittele sitä, oletko hyvä työssäsi vai et.
LUE MYÖS: Voiko nainen olla liian kaunis? Miehet vastaavat
Uravalintaa ihmetellään
Nyt Medina, 31, on erään Las Vegasissa toimivan yksityisen klinikan ainoa naispuolinen osakas. Hän tekee menestyksekästä uraa, mutta edelleen saa osakseen vähättelyä ulkonäkönsä vuoksi.
– Minulle on sanottu useaan otteeseen, että olen liian kaunis työskennelläkseni tällä alalla. Ihmisten mielestä minun pitäisi tehdä jotain muuta, kuten olla malli tai näyttelijä. Se on seksististä ja loukkaavaa. Lisäksi se osoittaa, että ihmisten mielissä on miesten ja naisten ulkonäköön liittyviä kaksoisstandardeja.
LUE MYÖS: Saksalaismies maksoi tuhansia päästäkseen eroon korvalehdistään – tavoittelee ulkonäöllään pääkallomaisuutta: "Minulta on mennyt moni työpaikka sivu suun"
Protestoi perustamalla Instagram-tilin
Kohtaamistaan asenteista suivaantunut Medina päätti perustaa Instagram-tilin, koska hän haluaa valaista ihmisiä siitä, että on mahdollista olla samaan aikaan sekä kaunis että fiksu. Hänen tilillään on yli 31 000 seuraajaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Medina kertoo, että ihmisten reaktiot kuviin ovat olleet sekalaisia. Toisaalta hän on saanut kehuja asenteestaan, mutta jotkut ovat haukkuneet häntä esimerkiksi leuhkaksi.
Ilkeät kommentit eivät Medinaa hetkauta. Hän on sitä mieltä, että naisten pitäisi kannustaa toisiaan ja jättää ”yhteiskunnalliset normit” omaan arvoonsa.
– Aion jatkossakin levittää naisten voimaantumisen sanomaa, vaikka joutuisinkin vastakkain nettitrollien kanssa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Medina on julkaissut myös bikinikuvia itsestään. Hän ryhtyi tähän kesällä sen jälkeen kun, The Journal of Vascular Surgery -lehdessä julkaistu tutkimus vihjasi, että uimapukukuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa oli epäammattimaista käytöstä terveydenhuollon ammattilaisilta. New York Post kertoo, että tutkimuksen tehneet lääkärit ovat sittemmin pyytäneet anteeksi.
LUE MYÖS: "Maailman kuumin isoäiti" paljastaa kolmen minuutin luottokikkansa: "Se on nuoruuden lähteeni"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post, CNN